HELPOT RATKAISUT APTEEKKIEN AKUSTIIKKAONGELMIIN
Akustiikalla on erityisen tärkeä rooli tiloissa, joissa puheen täytyy kuulua, mutta kuuluvuutta pitää myös rajoittaa. Kun akustiikkaan paneudutaan jo tilan suunnitteluvaiheessa, on ongelmiin helpompi vaikuttaa.
Yleensä akustiikkaongelmat on helppo ratkaista, mutta joskus tilassa joudutaan tekemään rakenteellisia muutoksia, että saadaan akustiikkaa parannettua, Veli-Matti Paulasaari sanoo.
Äänitesti naapurissa
Jo olemassa oleviin tiloihin toimiva ratkaisu ovat akustiikkapaneelit, joita voi liimata seinäkkeisiin, seiniin ja kattoon. Paneeleita voi käyttää myös sisustuselementteinä, sillä niitä on saatavana erivärisinä ja -mallisina.
Persoonallinen ratkaisu on valokuvasta teetetty taulu, jossa on akustinen pinta. Saatavana on myös akustisia seinätekstiilejä.
Apteekkien odotustila pyritään mielellään suunnittelemaan niin, että sen ja suoratoimitusloosien välissä on jotain, mikä toimii sekä äänieristeenä että näköesteenä.
– Usein käytämme hyllyä, joka katkaisee ääntä ja siihen saa myös tuotteita, joilla asiakkaan huomio keskitetään muualle kuin suoratoimitustiskiin, kertoo Veli-Matti Paulasaari.
Joskus akustiikkaan voivat vaikuttaa yllättävätkin asiat. Esimerkiksi ilmastointikanavat saattavat kuljettaa ääntä odottamattomalla tavalla.
– Jos apteekki on sellaisessa liiketilassa, jossa on muitakin liikkeitä, olisi hyvä joskus mennä sinne seinän taakse naapuriin kuuntelemaan, mitä omasta tilasta kuuluu, Paulasaari sanoo.
Yksi VMP-Interiorin ratkaisuista akustiikan parantamiseksi on J-kirjaimen muotoinen väliseinäke, joka takaa asiakkaan intimiteettisuojan esimerkiksi apteekin suoratoimituspisteissä. Seinäke toimii myös näköesteenä.
– Idea on, että kun farmaseutti sanoo asiakkaalle jotakin, ääni menee asiakkaan ohi ja törmää akustiikkaseinäkkeeseen ja jää sen sisäpuolelle. Tavallisesta seinäkkeestä ääni menee ohi ja päätyy johonkin, mihin ei pitäisi.
Akustiikkaseinäkkeestä on kehitteillä myös suorakulmainen malli.
Kuvassa akustinen J-seinäke.