14.11.2022

Helsingin Primavera Apteekki

Hyvä sijainti innosti perustamaan apteekin Itäkeskuksen Prismaan

Apteekkari Tatu Johansson toimi ripeästi, kun Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus poisti Helsingissä kaupunginosakohtaiset rajoitukset. Kiitos ripeyden, Itäkeskuksen Prisman kiinteistössä asiakkaita palvelee nyt Apteekki Primavera, jossa näkyy myös apteekkarin rakas harrastus.

Apteekin tilassa aiemmin toimineesta Rosso-ravintolasta muistuttaa vain pätkä tiiliseinää. Italia-teema kuitenkin näkyy edelleen vahvasti, sillä Tatu Johanssonin rakas harrastus Vespat ovat näyttävästi esillä keväällä avatussa Primaverassa.

– Sijainti. Se oli paras syy Primavera-apteekin perustamiseen, tyytyväinen Tatu Johansson perustelee.

Tatu Johnssonin Vallilassa sijanneen apteekin kiinteistöön oli tulossa putkiremontti ja uutta paikkaa etsittiin joka tapauksessa. Kun kaupunginosakohtaiset rajoitukset poistettiin, avautui mahdollisuus perustaa uusi apteekki Itäkeskuksen Prisman yhteyteen.

– Oma haasteensa oli perustaa apteekki niin, että lähdetään aivan tyhjästä. Esimerkiksi asiakasvirtaa oli vaikea ennustaa. Mutta tuntuma sijainnista oli niin vahva, että uskoin tähän paikkaan, ja erittäin hyvin toiminta on otettu vastaan, hän kertoo.

Itäkeskuksen Prisma sijaitseekin liikenteellisesti solmukohdassa, jonka läpi Helsingissä työssäkäyvät liikkuvat. Kiinteistön parkkihalliin pääsee lähes suoraan Itäväylän ja Kehä I:n

risteyksestä. Kiinteistössä Primavera Apteekin ovet näkyvät suoraan Prisman kassoille.

– Meille on helppo tulla autolla. Olemme saaneet asiakkailtamme paljon kiitosta siitä, että tähän tilaan on avattu apteekki.

Apteekkarin iloksi kesällä avatun apteekin asiakasmäärät ovat olleet kuukausitasolla 15 prosentin nousussa, ja asiakkaita on käynyt jopa enemmän kuin ensi alkuun odotettiin.

Tilat tehokäyttöön

Apteekki Primaveran suunnittelu aloitettiin periaatteessa puhtaalta pöydältä, sillä tilassa oli aikaisemmin toiminut ravintola. 250 neliön tilaan piti mahduttaa viihtyisät ja potilasturvalliset asiakastilat, toimivat varastotilat sekä käytännölliset sosiaalitilat henkilöstölle. Tatu Johanssonin mielestä suunnitelmissa onnistuttiin hyvin.

– Kaikki tilat ovat tehokäytössä. Saimme remontin avulla muutettua entisen ravintolan nykyaikaiseksi apteekiksi. Kiitos kuuluu kiinteistön vuokraajalle HOK Elannolle ja tilojen suunnittelijalle VMP:lle.

Kaikkiaan prosessissa meni noin vuosi. Noin puoli vuotta odoteltiin ensin päätöstä apteekkilupien kaupunginosakohtaisten rajoitusten poistamisesta. Helmikuussa 2022 tiloissa vielä paistettiin pizzoja. Remontti kesti kolmisen kuukautta, ja kesäkuussa juhlittiin apteekin avajaisia.

Tatu Johanssonin Vallilan apteekki oli remontoitu vasta kaksi vuotta sitten, joten osa näistä kalusteista pystyttiin hyödyntämään myös uudessa apteekissa.

– Reilu kolmannes kalusteista tuli Vallilasta, loput ovat uusia. Värit ja sävyt ovat niin samoja, että uuden ja vanhan eroa on vaikea huomata. Remontissa käytettiin järkeä ja toimittiin kustannustehokkaasti. Olen erittäin tyytyväinen, kuinka toimivaksi ja mukavan näköiseksi tilat suunniteltiin. Täällä on hyvä työskennellä ja helppo sekä turvallinen asioida.

Inhimillistä kosketusta ja digitalisaatiota

Tatu Johanssonin mielestä moderni apteekki on yhdistelmä inhimillistä kosketusta ja digitalisaatiota. Digitalisaation avulla taustatoiminnot hoituvat automaattisesti ja nopeasti. Inhimillinen kosketus näkyy apteekin palveluasenteessa ja viihtyisyydessä.

Apteekki Primaverassa uusi Rowa-varastoautomaatti hoitaa nopeasti reseptitoimitukset. Leveä, kolmen ja puolen metrin korkeuteen ulottuva uusi robotti helpottaa myös varastonhallintaa.

Myös henkilöstöhallinnan ohjelmistoja kehitettiin. Käytössä on näppärä päivälukujärjestys, josta henkilöstön on helppo katsoa työvuorot ja tehtävät. Tämä on tärkeää, sillä apteekin aukioloaika on pitkä, joten henkilöstö toimii eri vuoroissa.

Modernista toiminnasta kertova pieni yksityiskohta on myös hyllynpäissä näkyvät sähköiset hintalaput, joista näkyy varastotilanne.

– Kaikki tämä auttaa meitä palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin. Tämä ei ole tehdas, vaan me haluamme aina tarjota apua ja auttaa. Kun asiakas tulee apteekkiin, hän odottaa kohtaavansa koulutetun ammattilaisen, ostaapa hän itsehoito- tai reseptituotteita, Tatu Johansson miettii.

Italian kaunottaret vitriinissä

Primaveraan saapuessa ei voi olla huomaamatta Vespoja. Apteekin sisäänkäyntien välissä olevaan seinään on rakennettu vitriini, missä seisoo neljä upeaa Vespa-kaunotarta.

Ikkunan eteen pysähtyy usein ihmisiä ihailemaan menopelejä – ja kysymään samalla kuulumisia.

– Vespat eivät tosiaan mitenkään liity apteekkiin, mutta ne liittyvät apteekkariin eli minuun. Ne ovat minulle rakas harrastus, Johansson selittää.

Hänen mielestään on tärkeää, että saadaan juttua aikaiseksi asiakkaiden kanssa. Hän itse on apteekkarin poika ja on oppinut, että apteekkarin persoonalla on iso vaikutus apteekin toimintaan ja asiakkaisiin.

– Pienellä paikkakunnalla apteekkari on kaikkien tuttu, mutta suuressa kaupungissa on hyvä saada kerrottua jotakin itsestään – vaikkapa Vespa-harrastuksestaan, hän perustelee.

Vitriinin Vespoista yksi on apteekkarin oma, yksi pojan ja kaksi on lainassa.

– Olen ihastunut Vespojen muotoiluun ja niiden helppokäyttöisyyteen. Sen kanssa voi lähteä matkaan helposti, noin vaan. Hankin ensimmäisen Vespani 15 vuotta sitten, kun työmatka oli lyhyt ja myin autoni. Hankin tilalle Vespan ja innostuin.

Kun ohikulkijat pysähtyvät katsomaan Vespoja, apteekkari vaihtaa mielellään muutaman sanan ja kertoo ajoneuvojen tarinoita.

Ohikulkijoiden seuraava kysymys koskeekin apteekin nimeä. Primavera, mistä se tulee?

– Tietysti Vespoista, se on Vespa-mallin nimi ja sopii hyvin myös tämän apteekin nimeksi, tyytyväinen apteekkari kertoo.

Ympäristö & kukkaro kiittävät kalustekierrätystä: Vallilan apteekin kalusteista reilu kolmannes hyödynnettiin Primaverassa.

Jetta Sihvonen, Suunnittelija
Ota yhteyttä >