Iisalmen Uusi Apteekki
Yhtä matkaa yrittäjäpolulla
VMP-interior oli kokonaisvaltaisena apuna, kun proviisorista apteekkariksi siirtynyt Jani Rönkkö avasi Iisalmen Uuden Apteekin. Tilasuunnittelu, vanhojen kalusteiden ja uusien osien yhteensovittaminen, muuton organisointi ja yrittäjäuran käynnistäminen sujuivat kivuttomasti kokeneen kumppanin kanssa.
Neliöt tehokkaasti käyttöön
Apteekki toteutettiin pääosin edellisissä toimitiloissa olleilla, vuonna 2018 hankituilla kalusteilla, sekä niihin sovitetuilla uusilla osilla. Suunnittelija Jetta Sihvonen loi yhteistyössä Rönkön ja asentajien kanssa yhtenäisen kokonaisuuden, jossa korostuvat käytännöllisyys ja toiminnallisuus.
– Jetan osaamisella ja näkemyksellä saimme hyödynnettyä neliöt tehokkaasti ja toimivasti. Hänen ideoillaan oli iso merkitys moneen käytännön asiaan, joita ei itselleni olisi tullut mieleen. Teimme esimerkiksi väliseinillä tavaranpurkutilan sekä annosjakeluun oman huoneen, joka voi toimia myös hoitohuoneena, Rönkkö sanoo.
– Jetta ja asentajat tekivät visuaalisesti onnistuneen kokonaisuuden. Saimme pääsääntöisesti lähes kaiken olemassa olevan kalustuksen mahtumaan käytössä oleviin tiloihin.