8.11.2018

Noormarkun apteekki

Asiakasvirtojen äärelle

Kun asiantuntemusta löytyy, voi oikeat liiketilat napata ennen kuin kukaan muu saa niistä vihiä.

VMP-interiorin kuullessa Keskon uudesta liiketilasta Noormarkussa, he eivät aikailleet soittaa asiasta apteekkari Tuula Säämäelle. Säämäen tartuttua tilaisuuteen lähti VMP-interior edistämään liiketila-asiaa ja suunnittelemaan uutta toimivaa apteekkia.

Muutto sujui ongelmitta ja asiakaspalaute on ollut myönteistä. Tila suunniteltiin avaraksi ja kalusteisiin valittiin lämpöisiä puun sävyjä. Etenkin suoratoimituksen intimiteettisuoja tehtiin parhaaksi mahdolliseksi.

– Parisataa metriä muuttamalla pääsimme lähemmäksi asiakkaitamme ja samalla pystyimme päivittämään tilat ja palvelutoiminnan paremmin nykyaikaiseen apteekkitoimintaan soveltuvaksi. Niin asiakkaille kuin henkilökunnallekin. Uusi sijainti on osoittautunut myös oikeaksi. Se on vaikuttanut positiivisesti asiakkaiden käymiseen, sillä nykyisin meillä käy sellaisiakin asiakkaita, jotka aiemmin asioivat Porin keskustan apteekeissa.

Lopputulos on rauhallinen, kaunis ja moderni maalaisapteekin tunnelmaa unohtamatta. Asiakkaat ovatkin kiitelleet apteekin intimiteettiä, tilaa ja kehuneet sitä valoisaksi – hyvällä tavalla kaupunkilaiseksi apteekiksi. Tästä on hyvä jatkaa!

Tuula Säämäki, Apteekkari

VMP-interiorin asiantuntemus näkyy kohteessa

  • Liiketilan siirtyminen lähemmäs asiakasvirtoja.
  • Tilojen ja palvelutoiminnan päivitys paremmin nykyaikaiseen apteekkitoimintaan soveltuvaksi.
Ota yhteyttä >