Jyväskylän Ykkösapteekki
Seinistä se lähti







Jyväskylän Ykkösapteekin uudet tilat rakennettiin Seppälän Citymarketiin apteekkarin toiveiden mukaan seinistä lähtien. Tärkeimmät lähtökohdat tilojen suunnittelussa olivat pirteä yleisilme ja asiakkaan hyvä intimiteettisuoja.
185-neliöisessä apteekissa on neljä reseptintoimituspistettä. Reseptintoimitusosaston ja vuoroaan odottavien asiakkaiden välissä oleva hylly ja pisteiden välissä olevat ääntä eristävät akustiikkaseinäkkeet takaavat asiointirauhan. Akustiikkaseinäkkeiden ansiosta puhe myös kuuluu reseptintoimituspisteissä paremmin ja selkeämmin.
Itsehoito-osastosta suunniteltiin iso ja avara, jotta siellä pääsee helposti liikkumaan ostoskärryjen ja lastenvaunujen kanssa.

Rakensimme kaiken alusta lähtien. Tilassa oli vain katto ja lattia, ei muuta. Annoin projektin kokonaisvaltaisesti VMP-Interiorin hoitoon. Hyödyin heidän ammattitaidostaan, sillä he huolehtivat rakennusvaiheessa asioista, joihin en itse olisi osannut kiinnittää huomiota.
Apteekkari Vuokko Jansson, Jyväskylän YkkösapteekkiVMP-interiorin asiantuntemus näkyy kohteessa
- Kaareva J-seinäke antaa asiakkaalle yksityisyyttä suoratoimituspisteissä.
- Hyvä, luottamuksellinen yhteistyö apteekkarin kanssa takasi hienon lopputuloksen.