14.4.2015

Kaurialan apteekki

”Uutuudenviehätystä riittää vieläkin”

Kaurialan apteekki Hämeenlinnassa oli perinteinen kivijalka-apteekki, kunnes se muutti moottoritien päälle rakennettuun kauppakeskus Goodmaniin. Uusi ympäristö ja tila ovat saaneet apteekin henkilökunnan positiivisen innostuksen valtaan.

Apteekissa on nyt aivan erilaiset asiakasvirrat kuin edellisessä paikassa. Henkilökunnalle on ollut uutta, että apteekkiin ei tulla pelkästään hakemaan apua tiettyyn vaivaan, vaan sinne tullaan katselemaan, mitä sieltä löytyy ja ostamaan vaikka lahjoja. Apteekkari Nina Ronimuksen mukaan se on ollut positiivinen shokki koko henkilöstölle.

Sekä apteekki että rakennusprojekti ovat Ronimuksen ensimmäiset. Tilaisuuteen vuokrata uusi liiketila oli tartuttava sen tullessa eteen, vaikka apteekista oli vasta tehty kauppasopimus. VMP-Interior tuli mukaan projektiin heti alkumetreillä.

Uusissa tiloissa on aikaisempaa vähemmän neliöitä, mutta ne on käytetty tehokkaammin. Tilat ovat myös valoisammat, avarammat ja asiakkaille esteettömät liikkua.

Oli kullan arvoista, että apunani oli suunnittelija, joka ymmärsi, mitä ollaan tekemässä. Suunnittelijoiden asiantuntemuksen ansiosta saimme pitkät ja kapeat neliöt hyvin hyötykäyttöön. Palveluvalinnan puoli on paljon suurempi kuin aikaisemmin ja takatiloista on turhat neliöt otettu asiakaskäyttöön.

Apteekkari Nina Ronimus, Kaurialan apteekki

VMP-interiorin asiantuntemus näkyy kohteessa

  • Joustavilla kaluste- ja vuorausratkaisuilla saimme tilan avaraksi ja apteekin palvelupolun optimaaliseksi.
  • Myymälän koko keskiosa voidaan tarvittaessa järjestellä uudelleen siirrettävien kalusteiden ansiosta.
  • Onnistuimme varaamaan apteekille kauppakäytävän puolelta lisätilaa esittelyjen ja muiden myynninedistämistapahtumien järjestämiseen.
Ota yhteyttä >