17.4.2018

Kittilän apteekki

Väistötilat viimeisen päälle

Kittilän apteekki joutui muuttamaan uusiin tiloihin kosteusvaurion takia. Väliaikaiset tilat suunniteltiin huolella, mutta niin, että kaikki kalusteet voidaan ottaa mukaan, jos muutto tulee ajankohtaiseksi.

Paikallinen K-Supermarket Kittilässä on jo pidempään ollut aikeissa laajentaa tilojaan. Apteekille voisi tulla tilat sinne, mutta valmistumisaikataulusta ei ollut tietoa. Syksyllä 2017 apteekkari Minna Loukusalle kävi selväksi, että apteekki täytyy siirtää pois nykyisistä tiloista heti.

– Työntekijöillä rupesi olemaan oireita rakennuksen kosteusvaurion takia. Teimme testin ja laitoimme lääkkeenvalmistustilojen puhtausmittauksissa käytettäviä tutkimusmaljoja työpöydille ympäri apteekkia. Bakteereja ei kasvanut missään, mutta hometta joka paikassa. Se oli viimeinen niitti, hän kertoo.

Tilaan ei tehty suuria muutoksia, kuten rakennettu väliseiniä, vaan ne tehtiin hyllyjen avulla. Myös apteekkarin toimistohuone on lasiseinäinen tila, joka on helposti purettavissa ja otettavissa mukaan. Vaikka mahdolliseen seuraavaan muuttoon on varauduttu, apteekki voi jatkaa mainiosti väistötiloissakin. Tulevaisuutta mietittiin myös investointien kohdalla, eikä robottia asennettu väliaikaisiin tiloihin.

Osaamista lähdin hakemaan ja sitä myös VMP-interiorilta sain. Kun joutuu tekemään päätöksiä asioista, joista ei ole osaamista eikä kokemusta, siinä tulee helposti epätoivon tunne. Onneksi pystyin aina kysymään neuvoa VMP-interiorilta. He todella halusivat auttaa ja huolehtivat, etten maksa ylimääräistä.

Apteekkari Minna Loukusa, Kittilän apteekki

VMP-interiorin asiantuntemus näkyy kohteessa

  • Väistöapteekissa asiakastila jaettiin hyllyjen avulla.
  • Apteekkarin itse ottama luontokuva takaa, että ilme on takuulla uniikki!
  • Apteekin ilmettä yhdistävät pehmeät luonnon sävyt.
Ota yhteyttä >