Kontiolahden Lehmon SA
Tila ja ilme uusiksi samoilla kalusteilla





Joskus muutto tulee eteen vaikka ei sitä ole edes varsinaisesti suunnitellut. Näin kävi Kontiolahdella, jossa Lehmon sivuapteekista saatiin ihan uudennäköinen vanhoilla tutuilla kalusteilla.
Kontiolahden Lehmossa S-market irtisanoi vuokrasopimuksensa ja päätti rakentaa oman uuden liikekiinteistön. S-marketin naapurissa ollutta Lehmon sivuapteekkia pyydettiin mukaan muuttamaan. Kauppa oli apteekille tärkeä yhteistyökumppani, joten apteekkari Helena Pääkkönen päätti siirtää apteekin S-marketin mukana.
Uutta tilaa lähdettiin suunnittelemaan olemassa olevilla kalusteilla, mutta apteekin visuaalista ilmettä Pääkkönen halusi ehdottomasti piristää. Toiveena oli entistä valoisampi ja raikkaampi värimaailma.
Suuri muutos saatiin aikaan pienellä budjetilla, kun laatikostot teipattiin sekä uudistettiin opasteet ja muut värielementit. Niihin tuotiin kosmetiikkaseinän turkoosia sävyä, mikä piristi ilmettä suuresti.
– Asiakkaat eivät meinaa uskoa, että täällä on käytetty samoja kalusteita, Pääkkönen sanoo.
Neliöitä tuli lisää vain 20, mutta asiakastila suureni enemmän, sillä uuden apteekin takatiloja voitiin tiivistää. Asiakastila on nyt isompi, mikä tuo myös asiointirauhaa reseptitoimitukseen, kun jonottavat asiakkaat eivät pakkaudu niin lähelle.

Lehmon apteekin remontti oli kolmas VMP-interiorin kanssa. Joka kerta asiat ovat sujuneet eikä mieleen tullut nytkään, että tällä kertaa apua olisi kysynyt muualta. Yhteistyöstä on jäänyt aina hyvin positiivinen mieli. VMP-interior hankki työmaalle kaikki tarvittavat yhteistyökumppanit ja projektin aikataulu piti tosi hyvin. Homma oli VMP-interiorilla hallussa niin luotettavasti, että minä pystyin tekemään töitä eikä vain ajattelemaan remonttia.
Apteekkari Helena Pääkkönen, Kontiolahden Lehmon sivuapteekki