Kuusamon Keskusapteekki
Luonnollisesti hyvä apteekki







Apteekkitoiminnan siirtäminen onnistui sujuvasti, kun apua saatiin tutulta kumppanilta.
Kun Kati Rantoja päätti siirtyä Kuusamon Keskusapteekkiin, hän tiesi heti, kehen olla yhteydessä toiminnan siirtoon liittyvissä asioissa. VMP-interiorin kanssa alettiin valmistelemaan tilaa alkuvuonna 2018 ja ensimmäiset luonnokset apteekkari Rantoja sai jo helmikuussa.
– Remonttifirma olisi halunnut käyttää omaa arkkitehtia, mutta minä vaadin VMP-interiorin ja Veli-Matti Paulasaaren. Veli-Matti tuntee apteekkilainsäädännön, ja hän kävi aktiivisesti työmaakokouksissa ohjeistamassa rakentajia toimimaan lain vaatimalla tavalla. Lisäksi Veli-Matti vaikutti muun muassa apteekin kokonaispinta-alan sekä tavaralogistiikan onnistuneeseen suunnitteluun ja toteutukseen. Aikataulu piti koko projektin ajan.
Apteekissa laitettiin lähes kaikki uusiksi. Remontissa lähtökohta oli, että asiakastilan on oltava ykkönen. Ylimääräistä haastetta suunnitteluun toi vesipisteiden uudelleenjärjestely. Pulmakohdat saatiin onneksi ratkaistua niin, ettei asiakastilaan tarvinnut koskea. Käytävillä mahtuu nyt kulkemaan aikaisempaa paremmin pyörätuolilla, rollaattorilla tai kaksosrattaiden kanssa. Lisäksi apteekkiin asennettiin hoitohuone.
– Täällä Kuusamossa luonto on vahvasti läsnä. VMP-interiorin suunnittelija Marjut Hakala keksi ehdottaa värimaailmaa kuvasta, jossa näyttäytyy kaunis talvinen Kuusamo. Sama kuva löytyy nyt paraatipaikalta kassojen takaa. Vaalean värimaailman kautta apteekkiin tuli kertaheitolla lisää avaruuden tuntua.

Asiakkaat ovat kiitelleet meitä etenkin siitä, että apteekki on remontin myötä muuttunut avaraksi ja tilavaksi.
Kati Rantoja, ApteekkariVMP-interiorin asiantuntemus näkyy kohteessa
- Päivitimme apteekin yleisilmeen valoisaksi tuomalla asiakastilaan täysin uudet kalusteet.
- Asennus sujui mutkattomasti.
- Toimme apteekkiin uutena elementtinä hoitohuoneen.