19.11.2019

Lavian apteekki

Koko kylän apteekki

Kuinka apteekkipalvelut toimivat haja-asutusalueella? Entä miten asukkaat sitoutetaan oman pitäjän palveluihin? Olimme mukana ratkaisemassa suuria kysymyksiä Lavian apteekissa!

Lavian apteekki sivuapteekkineen työllistää kolme ihmistä. Pienessä apteekissa on isot hyvät puolet.

– Toiminnan kehittäminen on kivaa, eivätkä paineet ole valtavat, sanoo kuusi vuotta lääkkeiden annosjakeluyrityksen toimitusjohtajana ollut apteekkari Anne Lehtonen.

Apteekin oltava yhteisön tukipilari

Laviassa väki vähenee ja ikäihmisten määrä kasvaa. Monet tärkeät palvelut ovat kaikonneet asukkaiden mukana.

– Täällä maalla on tehtävä asiat luovasti. Aloittaessani apteekkarina joulukuussa 2017 mietin, kuinka apteekkimme voisi toimia yhteisön tukipilarina. Tämä oli tärkeää myös markkinointinäkökulmasta, Lehtonen kertoo.

Väestörakenteen muutos ja kilpailu kuntakeskusten apteekkien kanssa pakottavat hajaasutusalueiden apteekkarit pohtimaan, millaiset terveyttä edistävät uudet palvelut sitouttaisivat asiakkaat oman pitäjän apteekkiin.

– Lisäksi on mietittävä, millaisia palveluja alueella tarvitaan ja onko apteekilla resursseja hoitaa niitä, Lehtonen huomauttaa.

Monitoimiapteekki syntyi ammattitaidolla

Lehtonen on laittanut Lavian apteekissa tuulemaan. Tätä nykyä palveluihin kuuluvat apteekin ydintehtävien lisäksi posti, lääkkeiden kotiinkuljetus ja etälääkäriasema. Lisäksi Lavian apteekki järjestää tapahtumia. Onpahan moikkaamassa käynyt itse maalaislääkäri Tapani Kiminkinen! Syksystä 2019 alkaen ostoksista on tipahtanut myös S-Bonusta. Kaikki ideat
ovat saaneet alkunsa asiakkaiden toiveista.

Apteekkari tarvitsi rinnalleen kumppanin, jolla on vahva kokemus apteekkitilojen monipuolisesta hyödyntämisestä.

– Olin tehnyt VMP-interiorin kanssa aikaisemmin töitä ja tiesin osaamisen olevan huippuluokkaa. Sitä se oli nytkin, Lehtonen kehuu.

Lähtökohtana oli päivittää vanha liikehuoneisto toimivaksi monitoimitilaksi. Suunnittelimme apteekille pohjan, jossa ovat rinnakkain apteekin, postin ja etälääkärin palvelut.

Apteekin hyllyt ja myyntipöydät päivitettiin, jotta isompikin määrä tuotteita saadaan siististi esille. Asiakaskokemusta ja työskentelyolosuhteita parannettiin uusimalla valaistus. Eikä siinä vielä kaikki: apteekin odotustilasta tehtiin viihtyisä koko kylän olohuone, jossa asiakkaiden on mukava istuskella ja vaihtaa kuulumisia.

Etenkin erikoisosaaminen apteekin tilatek­­nisistä vaatimuksista teki apteekkariin vaikutuksen.

– Vahvan asiantuntemuksen avulla haastavan kokonaisuuden suunnittelu onnistui hyvin, Lehtonen sanoo tyytyväisenä.

”Meidän apteekissa” tulevaisuus innostaa

Lehtonen uskoo, että ainakin maaseutuapteekit kasvavat monipalvelukeskuksiksi, joista asukkaat saavat hyvinvoinnin palvelut terveydenhoitajista alkaen. Apteekin perustehtävää tuetaan uusilla digitaalisilla välineillä.

– Meiltä voisi löytyä asiakasta etänä neuvova etäfarmaseutti. Uskon myös hoidon onnistumista tukevien neuvontatilojen yleistyvän, visioi Lehtonen.

Lavian apteekin asiakkaat ovat ottaneet monitoimiapteekin omakseen. Maalaisapteekkari kertoo asukkaiden puhuvan apteekista ”meidän apteekkina”. Kekseliäs apteekki on saanut myös asiakkaiden mielikuvituksen lentämään.

– Sain 80-vuotiaalta rouvalta ihanan pakinan, jossa hän kuvaili tulevaisuuden Lavian apteekkia. Tarinassa rouva oli ottanut puheli-
mella etäyhteyden apteekkiin, koskettanut sormenpäällä kieltään ja painanut sormen puhelimen ruutuun. Sillä samalla sekunnilla hän oli saanut diagnoosin apteekista. Lääkkeet rouvan kotiportaille toimitti tietenkin drooni! Lehtonen naurahtaa.

Voisinpa suunnitella vielä enemmän!

Anne Lehtonen, Apteekkari

VMP-interiorin asiantuntemus näkyy kohteessa

  • Suunnittelimme pohjan, jossa ovat rinnakkain apteekin, postin ja etälääkärin palvelut.
  • Erikoisosaamista apteekin tilatek­­nisistä vaatimuksista.
  • Päivitimme apteekkiin tilatehokkaat kalusteet.
Ota yhteyttä >