19.11.2019

Maarianhaminan Ensimmäinen Apteekki

OUT OF THE BOX -ajattelua

Maarianhaminan Ensimmäinen Apteekki muutti kävelykadun läheisyyteen, asiakasvirtojen äärelle. Poikkeuksellinen tila vaati uudenlaista ajattelua. Haasteita toivat kaksi kerrosta sekä kahteen osaan jaettu asiakastila.

Kun meidät kutsuttiin apuun, laitoimme pohjan rohkeasti uusiksi.
– Apteekki sijaitsi ison läpikulkuväylän läheisyydessä. Väylä oli pitkään remontissa, mikä näkyi myös asiakasmäärissämme. Kun remontti päättyi, myynti ei palautunut ennalleen. Maarianhaminasta on haastavaa löytää isoa liiketilaa, joka sijaitsisi vielä asiakasvirtojen äärellä. Kun sopiva tuli vastaan, epäröin. Kaksikerroksinen tila ei ollut ideaali. Pyysin VMP-interiorin katsomaan paikkaa. Kun he lupasivat tehdä siitä toimivan apteekkitilan, päätin tarttua tilaisuuteen, kertoo apteekkari Ingrid Qvarnström.

Muutto oli projektin haastavin osuus, sillä vanhassa paikassa oli enemmän tilaa kuin uudessa.
– VMP-interior toteutti koko muuton millintarkasti. He suunnittelivat ja mittailivat paljon, jotta saimme siirrettyä apteekin uuteen tilaan. Olin yllättynyt siitä, että he pystyivät toimittamaan lähes kaikki kalusteet yhdellä kertaa mantereelta tänne asti. Muutto tapahtui nopeasti. Olimme kiinni yhden viikonlopun ja avasimme uudessa tilassa juuri ennen kesäsesongin alkua. Avajaisten jälkeen asiakasmäärät ovat kasvaneet tasaisesti. En voisi olla enempää tyytyväinen!

En voisi olla enempää tyytyväinen!

Ingrid Qvarnström, Apteekkari

VMP-interiorin asiantuntemus näkyy kohteessa

  • Toteutimme apteekkiin innovatiivisen pohjan.
  • Huolehdimme muuton yksityiskohdista.
  • Varmistimme kalusteiden asiantuntevan ja tehokkaan asennuksen.
Ota yhteyttä >