Turku Länsikeskuksen apteekki
”Parempi kuin osasin edes haaveilla"




Turun Länsikeskuksen apteekki kaipasi kipeästi lisää tilaa. Remonttia suunniteltaessa seinän takaa vapautuikin liikehuoneisto, ja lopputuloksena oli tuplasti suurempi myymälä.
Pasi Merkun apteekki sijaitsee Turun Länsikeskuksessa K-Citymarketin yhteydessä. Isossa kauppakeskuksessa on myös vaateliikkeitä, ruokapaikkoja sekä useita pieniä erikoisliikkeitä. Ensimmäisenä ajatuksena oli uudistaa olemassa olevaa tilaa toimivammaksi, mutta onnekkaasti seinän takana vaateliike lopetti toimintansa apteekin kannalta sopivaan aikaan. Merkku neuvotteli yhdessä VMP-Interiorin kanssa apteekille lisää tilaa ja niinpä sivuseinää siirrettiin 2,1 metriä. Toimenpiteellä saatiin 65 neliötä lisää tilaa. Kun lisäksi lääkerobottia ja koko tiskiä siirrettiin kaksi metriä taaksepäin, myymälätila ainakin kaksinkertaistui entisestä.
Merkku halusi myymälän, joka voidaan jaotella selkeästi tuoteryhmien mukaan. Myös tuotebrändit tuli olla hyvin esillä.
– Koska tila oli aiemmin kortilla, pakkaukset olivat aseteltu hyllyyn niin päin kuin ne parhaiten mahtuivat. Minulle oli tärkeää, että asiakas näkee selkeästi, mikä tuote on kyseessä. Siksi halusin myös hyllytyssuunnittelun mukaan.
Tilasuunnittelussa mietittiin toimivat palvelupolut asiakkaille ja apteekkiin toimintoja monipuolistettiin rakentamalla hoitohuone.
Apteekin uuden logon ja värimaailman suunnitteli raisiolainen mainostoimisto, ja saman ilmeen Merkku halusi toistuvan myös sisustuksessa. Näyttävin elementti on VMP-Interiorin toteuttama koko pitkän seinän peittävä tapetti, jossa väri liukuu oranssista magentaan.
– Apteekin ilme toistuu linjakkaasti kaikissa yksityiskohdissa, mainosmateriaaleista työtakkeihin.

Parasta oli, kun avajaiskahvien aikana kuulostelin asiakkaiden reaktioita ja monenkin suusta kuulin ihmettelyn, että millä ihmeen ajalla te tämän oikein teitte. Minusta oli ihan hyvä suoritus, että kuuden kuukauden jälkeen apteekin vastaanottamisesta se toimii täysin uusituissa tiloissa. Lisäksi lopputulos oli parempi kuin osasimme aluksi edes haaveilla.
Apteekkari Pasi Merkku, Länsikeskuksen apteekki