7.11.2017

Töysän Tuurin sa

Kyläkaupan apteekkari

Tuurin Kyläkauppaan tullaan tarjouksien perässä kaikkialta Suomesta. Siksi kauppakeskuksessa sijaitsevan apteekinkin täytyy vastata hintatietoisten asiakkaiden tarpeisiin.

Kyläkauppa on laajentunut historiansa aikana lukemattomia kertoja ja viimeisin laajennus valmistui keväällä 2017. Silloin myös Tuurin apteekki löysi paikkansa kyläkaupan sisältä, uudelta kauppakadulta kyläkaupan kassojen takaa.

Uuden kauppakadun keskieurooppalainen tyyli on erottuva, mutta niin on myös Tuurin apteekki, joka loistaa kadulle valoisana ja raikkaana. Kun kyläkaupan laajennuksesta ryhdyttiin puhumaan, apteekkari Elina Järvenpää tiedusteli heti, olisiko siellä tilaa myös apteekille. Neuvottelujen käynnistyessä viime vuonna VMP-interior tuli oitis kuvioihin mukaan.

Järvenpää on sitä mieltä, että hyvästä ja sujuvasta palvelusta kannattaa maksaa. Jo aikoinaan ensimmäinen puhelinsoitto VMP-interiorille toi tunteen, että yhteistyö tulee sujumaan.

Sitä helposti pitää itsestään selvänä, että hommat toimii, voi luottaa ja on hyvä keskusteluyhteys. Ne ovat asioita, minkä takia en edes kysynyt tarjouksia uudistukseen muilta, sillä tiesin, että VMP-interiorin kanssa homma toimii. Veli-Matti oli korvaamaton apu vuokraneuvotteluissa ja tilatarpeiden määrittelyssä. Saimme vaikuttaa paljon lopputulokseen ja Veli-Matti tiesi, mistä kyläkaupan kanssa voi neuvotella, mitä itse en olisi tiennyt laisinkaan.

Apteekkari Elina Järvenpää, Tuurin apteekki

VMP-interiorin asiantuntemus näkyy kohteessa

  • Apteekkari sai toiveidensa mukaisen luotettavan ja raikkaan näköisen apteekin.
  • Haluttu vaikutelma saatiin aikaan valitsemalla sisustukseen paljon vihreää ja vaaleaa puuta.
Ota yhteyttä >