24.5.2022

Vantaan Kivistön apteekki

Apteekkarin ja suunnittelijan yhteistyö on kaiken A&O

Vantaan Kivistön apteekki on avattu marraskuussa 2021. Kivistön alueelle kaivataan kipeästi palveluita, ja alueen asukkaat ovatkin ottaneet uuden apteekin avosylin vastaan.

Kivistön alueelle on suuret suunnitelmat niin liiketarjooman kuin palveluidenkin suhteen. Kivistön apteekin apteekkarin Sirpa Niemisen mukaan Kivistö on kuin kotikylä, ja omia palveluita halutaan käyttää, kunhan niitä vain löytyy.

– Tänne on runsaasti tilausta palveluille. Palveluista on hyötyä asukkaille, mutta myös meille yrittäjille: mitä enemmän palveluita täällä on, sitä enemmän synergiaetua siitä seuraa kaikille alueen toimijoille, Sirpa Nieminen pohtii.

Juuri oikeanlaista henkilökemiaa

Apteekkari Sirpa Niemisellä on pitkä työtausta julkisen puolen apteekeissa, mutta yksityinen puoli oli vieraampi ennen oman liikkeen avaamista. Osaavan suunnittelijan apu olikin Niemisen mukaan korvaamatonta.

– Liiketilan suunnittelussa tulee vastaan yllättäviäkin asioita. Hyvä suunnittelija muistuttaa mitä pitää huomioida, oli sitten kyse teksteistä, somisteista tai vaikka kylmälaitteiden määrästä. Tuntui hyvältä, kun suunnittelija oli koko ajan tavoitettavissa, ja aina kun tuli jotakin mieleen saattoi soittaa ja kysyä, Sirpa Nieminen kiittelee.

Niemisen mukaan toimiva yhteispeli näkyy hyvässä henkilökemiassa ja siinä, että suunnittelijasta näkee, että hän on aidosti kiinnostunut asiakkaasta ja käsillä olevasta projektista.

Kivistön kehityksessä mukana

Kivistön alueen kehitys on Sirpa Niemiselle sydämenasia, ja hän itse haluaa olla mukana viemässä Kivistöä entistä asukasystävällisempään suuntaan. Mikäli Kivistön tavoitteena on olla tulevaisuudessakin autoton alue, tarkoittaa se sitä, että palveluita on kyettävä tuottamaan ja tarjoamaan paikallisesti.

Apteekkipalveluiden vajavaisuuteen Kivistön kehitys ei kuitenkaan tule kaatumaan, siitä Sirpa Nieminen tiimeineen pitää huolta.

– Hyvä palvelu on meidänkin liiketoiminnassamme ykkösasia, ja kehitämme omaa palveluamme entisestään. Meille tulee terveyspiste, josta tulee saamaan esimerkiksi rokotuksia sairaanhoitajan antamana, Sirpa Nieminen valottaa tulevaa.

“Asiakkaan ei tarvitse tietää kaikkea”

Suunnittelija Marja Keskinen VMP-interiorilta jakaa Sirpa Niemisen näkemyksen siitä, että hyvä kommunikaatio on avainasemassa onnistuneessa tilasuunnitteluprojektissa.

– Meidän työhömme kuuluu se, että osaamme paketoida kokonaisuuteen myös sen, mitä asiakas ei välttämättä osaa pyytää. Apteekin suunnittelu on iso kokonaisuus, jota ei yhdellä istumalla selvitetä. Siitäkin syystä on tärkeää, että suunnittelijalla ja asiakkaalla on hyvä yhteys, Marja Keskinen summaa.

Liiketilan suunnittelussa tulee vastaan yllättäviäkin asioita! Hyvä, että oli ammattilainen mukana muistuttamassa, mitä milloinkin piti huomioida – oli sitten kyse teksteistä, somisteista tai vaikka kylmälaitteiden määrästä.

Sirpa Nieminen, apteekkari
Ota yhteyttä >