Vantaanportin apteekki
Asiointirauhaa, väriä ja viherseiniä










Akustiset J-seinäkkeet – niistä se ajatus lähti. Apteekkari Jari Kiviranta tutustui Apteekkaripäivillä tarkemmin VMP-interiorin J-seinäkkeisiin ja halusi ehdottomasti sellaiset uuteen apteekkiinsa. Lopulta uuteen apteekkiin tuli kuusi reseptitoimitustiskiä J-seinäkkeineen – kaksi seisomapistettä ja neljä istumapistettä. Kaikkiin pisteisiin asennettiin lisäksi säädettävät sähköpöydät.
Kaikki kuusi J-seinäkettä ovat eri värisiä, ja sama väriskaala toistuu seinän tapetissa sekä apteekin matoissa. Väriä tilaan tuovat myös kolme NaturVentionin viherseinää: yksi apteekkia varten räätälöity isompi seinä sekä kaksi yksittäistä seinää.
Vantaanportin apteekki muutti Jumbossa uusiin liiketiloihin, mikä tarkoitti, että neliöt nousivat 250:stä reiluun 380 neliöön.

Suurin syy liiketilan vaihtoon olikin tilanpuute. Apteekissa on päivittäin töissä noin 20 henkilöä, joten aikaisemmat tilat olivat auttamatta ahtaat. Isommat tilat tarkoittivat myös mahdollisuutta laajentaa valikoimaa. Hyllyihin saa esille aiempaa enemmän tuotteita, mikä on vähentänyt välivarastoinnin tarvetta ja tehostanut työntekoa. Olen tyytyväinen lopputulokseen ja myös asiakkaat ovat kiitelleet uusia tiloja. Erityisesti kehuja on tullut juuri reseptitiskien asiontirauhasta ja viherseinistä.
Apteekkari Jari Kiviranta, Vantaanportin apteekkiVMP-interiorin asiantuntemus näkyy kohteessa
- Reseptitoimituksen hyvä intimiteettisuoja toteutettiin akustisilla J-seinäkkeillä.
- Itsehoitopuolen metalliset hyllyt sekä normaalia korkeampi, erittäin näyttävä 2,2-metrinen lasitornihylly ovat apteekkarin toteutuneita toiveita.
- Väriä tilaan tuovat eri väristen J-seinäkkeiden ohella myös NaturVentionin viherseinät.