Tuotekehityksemme on ollut kovassa vauhdissa! NEROBOT-mobiilirobotistamme piirretään parhaillaan jo messukuvia ensiesittelyä varten. Tämä sairaalan sisälogistiikkaan monia uusia ratkaisuja tarjoava laite esitellään ensimmäistä kertaa osastollamme Farmasian Päivillä 18.-19.11.2016.
Uusi mobiilirobottimme optimoi työnkulkua ja vapauttaa henkilöresursseja mahdollistaen toiminnan tehostamisen. Mobiilirobotti mahdollistaa sen, että työntekijöille jää esim. hoitotyössä enempi aikaa juuri ihmistä vaativiin työtehtäviin, eli siihen tärkeimpään. Aikaisempien kokemusten valossa tällainen robottikuljetin maksaa itsensä takaisin useimmiten vuodessa!
Kuljettimen päälle ja/tai vedettäväksi voimme asentaa minkä tahansa tarpeita vastaavan kaapin, laatikoston, rullakon, vaunun tai tason, esim. erikseen räätälöidyn instrumenttipöydän tai lääkevaunun. Kaluste saadaan asennettua sähkölukittavaksi, jolloin sisällön käyttö kirjautuu esim. kulunvalvontajärjestelmään.
NEROBOT-mobiilirobotti tunnistaa itsenäisesti kulkuväylänsä ja ympäristönsä. Laite on suunniteltu toimimaan yhteistyössä ihmisten kanssa niin, ettei törmäyksiä pääse tapahtumaan. Robotti osaa avata sähköovet kulkunsa mahdollistamiseksi ja myös hississä kulkeminen onnistuu aivan itsenäisesti.
Kuljettimessa on innovatiivinen käyttöliittymä, jonka kautta se toimii. Sitä voidaan käyttää melkeinpä millä tahansa älypuhelimella, tabletilla tai tietokoneella.
ENSIESITTELY FARMASIAN PÄIVILLÄ 18.-19.11.2016
TERVETULOA OSASTOLLEMME 2b23!
Lue Neliö-lehteä
Neliö-lehti on VMP-interiorin oma kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti. Selaa lehdistä apteekkialan uutisia, ideoita ja toteutettuja kohteita kuvineen vuosien varrelta.
Turtolan apteekki Tampereella on avannut tällä viikolla ovensa uusiin tiloihin. Todella selkeät tilat takaavatkin nyt sen, että hankittavaa talven lääkekaappeihin löytyy helposti ihan ämpärikaupalla!
Turtolan apteekissa uusinta uutta ovat irtokirjaimin toteutetut ohjeistukset. Koko tilasuunnittelun lähtökohtana oli luoda äärimmäisen selkeä ja helposti kuljettava asiakastila, jossa asiakkaita ohjataan huomionarvoisilla ja suurilla opasteilla. Uusilla irtokirjaimilla saatiin hiukan hauskuutta ja myös tietynlaista perspektiiviä tuotua tilan yleisilmeeseen, tinkimättä kuitenkaan selkeysvaatimuksista. Värimaailma saatiin pidettyä hyvin hillittynä, kun irtokirjaimet toimivat itsessään katseenvangitsijoina samalla opastaen ja ohjaten.
Turtolan apteekissa on myös selkeä ja tilava torialue kassojen edessä. Tälle alueelle sijoitettiin iso ”toripöytäkin”, johon saadaan helposti perustettua näyttäviä kampanjoita vaikka sesonkien ja eri tuoteteemojen ympärille. Nyt torilla oltiin, kuinkas muutenkaan, suomalaisia houkuttelemassa kaupoille vitamiiniämpärien kanssa. Toimii!
Lue Neliö-lehteä
Neliö-lehti on VMP-interiorin oma kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti. Selaa lehdistä apteekkialan uutisia, ideoita ja toteutettuja kohteita kuvineen vuosien varrelta.
Kolme vuotta sitten Pitäjänmäen apteekki muutti Kauppakeskus Ristikkoon ja tänä vuonna apteekkia laajennettiin. Apteekkari Mervi Lassila kertoo, että tuloksena on avarampi ja vieläkin mukavampi apteekki.
Mitä kuuluu Pitäjänmäelle?
– Ihan hyvää kuuluu! Laajensimme liiketilaamme helmikuussa VMP-interiorin avustuksella ja nyt tilaa on todella riittämiin.
Oliko laajennus tiedossa jo kolme vuotta sitten?
– Ei ollut, mutta alusta asti olisin kaivannut hieman lisää tilaa apteekille. Nyt kauppakeskukseen rakennettiin muutama kerros lisää, ja viereinen liiketila vapautui. Lisätilaa tuli meille enemmän kuin toivoinkaan! Saimme asiakastilasta paljon avaramman – sitä asiakkaatkin ovat ihastelleet.
Mitä uutta laajennus toi apteekkiin?
– Hyödynsimme olemassa olevat kalusteet ja hankimme lisää valinta- ja kosmetiikkahyllyjä sekä näyttäviä valotorneja. Tuotteet saa nyt hyvin esille.
Oletko ollut tyytyväinen päätökseen siirtyä kauppakeskukseen?
– Kyllä se oli oikea ratkaisu. Myynti on kasvaa hiljalleen joka vuosi, ja tänne on tosi kiva tulla töihin!
Katso kaikki kuvat alta ja lue uusi Neliö-lehtemme!




Lue Neliö-lehteä
Neliö-lehti on VMP-interiorin oma kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti. Selaa lehdistä apteekkialan uutisia, ideoita ja toteutettuja kohteita kuvineen vuosien varrelta.
Harva meistä pysyy Tuomaksen liikkeistä edes ihan kärryillä, missä vauhdikas mies milloinkin menee. Esille tuodut muistiot ja tiedostollinen valokuvia kuitenkin todistavat, että taas on kierretty muutakin kuin tahkoa. Tuomas kävi siis Münchenissä Expopharm-messuilla ja samalla ”Saksan Apteekkaripäivillä”.
Robotiikka-aihe ainakin paistaa päällimmäisenä kaikesta mukaan tarttuneesta messumateriaalista. Messujen lisäksi Tuomas kertoi kiertäneensä muutamia paikallisia apteekkeja. Syysteema näytti vahvasti vallitsevan saksalaisissa somistuksissa ja syksyisiä lehtiä, istutuksia ja värejä oli vähän joka paikassa. Onhan tuo paikallinen brändiväritys aika hurja, mutta somistuksiin ja kausisisustuksiin kuulemma oli satsattu. Ja kun nyt ihan ulkomailla saakka käytiin, niin muutama epävirallinenkin matkakuva sieltä kaikkien robottikuvien joukosta löytyi.

Lue Neliö-lehteä
Neliö-lehti on VMP-interiorin oma kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti. Selaa lehdistä apteekkialan uutisia, ideoita ja toteutettuja kohteita kuvineen vuosien varrelta.
Mitä mahtoi tapahtua, kun suunnittelijoiden huoneen sälekaihtimet sulkeutuivat ja Jesse sai komennon siirtää neuvotteluhuoneen suurempi näyttö suunnittelupöydälle?!? Designerit pakkaantuivat kaikki viherseinän suojiin ja paikalle saapui vielä mystisesti Metropolian 3D-animoinnin ja -visualisoinnin lehtori, arkkitehti Jaro Lehtonen.
Sen verran toimiston ”konttorirotille” asiasta valkeni, että kyseessä oli 3D STUDIO MAX –ohjelmiston seuraavan version käyttöönotto ja sisäänajo. Veikeät ilmeet designereidemme kasvoilla kertovat kyllä vahvasti myös siitä, että jotain uutta on nyt 3D-sektorilla tulossa!!
Lue Neliö-lehteä
Neliö-lehti on VMP-interiorin oma kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti. Selaa lehdistä apteekkialan uutisia, ideoita ja toteutettuja kohteita kuvineen vuosien varrelta.
Tällä viikolla designerimme Annukka malttoi hetkeksi pistää suunnittelupöydällä ”värikynät penaaliin” ja nainen lähti kirpakkaana syysaamuna kierrokselle kohti Pohjois-Pohjanmaata. Reitin varrelle osui useita kohteita, mutta Haapajärvellä oltiin projektissa jo pisimmällä. Haapajärven apteekin uudet tilat alkavat olla loppusilausta vaille valmiit ja tavarat olivatkin jo osaksi löytäneet paikkansa uusilla hyllyillä. Asiakaskäynnin tarkoituksena oli varmistua onnistuneesta lopputuloksesta.
Haapajärven kohteessa uusinta uutta ovat maanläheisesti puuosista valmistetut A-hyllyt keskivalinnassa ja odotustilan tilanjakajana. A-hyllymoduulit ovat siis aivan uusi vaihtoehto perinteikkäämpien hyllyvaihtoehtojen rinnalle ja Haapajärven apteekki on näiden hyllyjen osalta pilottikohteemme. A-hyllyt sopivat ilmavan ilmeensä ansiosta moneen eri tilaan ja käyttötarkoitukseen. Hyvältä näyttää!
Ja muutakin uutta Haapajärvelle meni. Annukan kyydissä perille ajeli vielä kaksi vihreää asiakastuolia. Itsekin näimme nämä muuten tutut tuolit nyt ensikertaa tämän värisinä. Tuolit odottelivat toimiston eteisessä Annukan aamuvarhaista starttia ja ennen kun Annukka ehti niitä autoonsa nostaa, me jo olimme nimenneet ne ”Karamellituoleiksi”. Sen verran herkullisen ja makean väriset ne olivat!
Aurinkoista syksyn jatkoa Haapajärvelle uusiin tiloihin!

Lue Neliö-lehteä
Neliö-lehti on VMP-interiorin oma kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti. Selaa lehdistä apteekkialan uutisia, ideoita ja toteutettuja kohteita kuvineen vuosien varrelta.
Toiveita on kuultu ja jatkamme blogissa ripotellen henkilöesittelyjä, kerromme keitä meitä täällä työtehtävien takana häärii.
VMP-interiorin pika-apua Jesseä on ympäri Suomen tituleerattu ”apteekkitalkkariksi”, sen verran tiuhaan tahtiin tämä nuori mies kiertää paikasta toiseen auttamassa kaikessa missä tarvitaan vasaraa tai porakonetta. Hyväntuulinen Jesse ilmestyy paikalle, oli sitten kyse vaativammasta asennuksesta, lamppujen vaihdoista tai vaikka arvotaulun kiinnittämisestä apteekin seinään.
Luonnollisesti tässä varmaan esiteltäisiin pelkästään apteekki- ja lääketilojen maailmaan sopivia yhteyksiä henkilöstönkin kohdalla, mutta kun kyseessä on Jessen esittely, niin osaamisaluetta voidaan helpostikin laajentaa. Kun tälle ”apteekkitalkkarille” antaa moottorisahan käteen, syntyy vapaa-ajalla joko lava kaupalla halkoa ja klapia tai kuvassa näkyvää apteekki- ja lääketiloihin verraten vähän perinteikkäämpää ja krouvimpaa suomalaista rakennusjälkeä.
Jessen työpäivät koostuvat paitsi ympäri Suomen suoritettavista tavaroiden toimituksista asennuksineen sekä asiakkaiden huoltoa ja fiksausta vaativista asioista, myös Rauman varastolla toimitusten valmistelusta ja kokoonpanojen kasaamisesta. Tällä kaverilla pysyy kädessä siis mikä tahansa työkalu ja kaikki hommat hoituu, hymyillen.
Työpaikan kahvipöydän päässä Jesse on puhelias tyyppi, joka huumorin sävyttämänä aina ensimmäisenä ehtii jakamaan muille viikonlopun vinkit toteuttamistaan riistaruuista ja tiedot metsästyssaaliiden määrästä. Meillä VMP-interiorilaisilla on tiuhaan myös vapaa-aikana piippaileva WhatsApp-ryhmä. Sieltä Jessen luontokuvat niin porkkanoita syövistä peuroista, mäyrän ja ketun kohtaamisista, kuin myös sorsastusreissulla lämpenevästä paistinpannusta ovat heti työkavereidenkin nähtävillä.
Koulutukseltaan Jesse on metallipuolen miehiä ja hommiin hanakasti tarttuva asenne on koulinut nuoresta kaverista todellisen käytännönasioiden taitajan ja ongelmanratkojan. Jesse on aina ilolla asiakkaidemme käytettävissä, milloin mihinkin hommaan.
Lue Neliö-lehteä
Neliö-lehti on VMP-interiorin oma kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti. Selaa lehdistä apteekkialan uutisia, ideoita ja toteutettuja kohteita kuvineen vuosien varrelta.
Joku viisas on joskus tokaissut: ”Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua.” Tämä kiteyttää varmaan aika hyvin sen, mitä VMP-interiorin taustalla tällä hetkellä tapahtuu. Tavoitteena on voimakkaasti nopeuttaa ja tehostaa tilaus-toimitusrytmiä ja lisätä monia palvelun, laadun ja raportoinnin mittareita. Mehän halutaan erityisesti onnistua palvelemaan asiakkaitamme paremmin ja toimintoja tehostamalla lisää aikaa löytyy varmasti myös luovuudelle!
Siinä ohessa kun nyt myydään, suunnitellaan ja hoidetaan tuttuja arkisia asioita, jokainen meistä opettelee parhaillaan myös ihan uusia kuvioita työnsä ääressä. Kaikkeen toimintaan vaikuttavaa uutta toiminnanohjausjärjestelmää on nyt ajettu sisään muutamia kuukausia. Ensimmäiset askeleet on otettu ja seuraavia vaiheita odotellaan jo. Uusien toimintamallien omaksumisessa alkuun on päästy hyvin. Muutokset näkyvät jo monen työpisteellä ja vuoden loppuun mennessä ihan jokaisen hommat ovat varmasti muuttuneet.
Muutoksiin liittyen tehokaksikko Jatta ja Jesse pakenivat helteitä varastohalliin ja ovat Kesä-Atten avustaessa nimenneet ja järjestäneet ihan kaikki ”nippelinappelit”, lavat ja mööbelit ja numeroineet niiden hyllypaikat uusiksi, uuteen järjestelmään sopiviksi. Jopa se ”nippelinappeli”-halli näyttää tältä! Kyllä tätä nyt jo kehtaa esitellä täälläkin.
Lue Neliö-lehteä
Neliö-lehti on VMP-interiorin oma kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti. Selaa lehdistä apteekkialan uutisia, ideoita ja toteutettuja kohteita kuvineen vuosien varrelta.
Liike- ja toimitilojen suunnittelu ei ole pelkkää funktionaalisuutta, vaan alati muuttuvat trendit ja uudet pinnalle nousseet design-villitykset vaikuttavat paljon siihen lopputulokseen, mitä VMP-interiorinkin designereiden kynästä lähtee. Tilojen ja kalusteiden viimeisenpäälle hiotun toimivuuden rinnalla visuaalisuudella on yhä kasvava merkitys myös työtiloissa.
Reilussa kymmenessä vuodessa sisustaminen itsessäänkin on kokenut melkoisen murroksen. Enimmäkseen sisustusvillitys näkyy kotien sisustamisessa ja sisustaminen onkin nykyään monen kotoisa harrastus. Kotioloissa voi sisustuksella leikkiä ja jos homma ei toimikaan, voi suunnitelman taas pistää uusiksi vaikka kirpputoritavaraa hyödyntämällä. Työ- ja toimitiloissa korostuu kuitenkin suunnittelun merkitys entisestään. Työtilojen suunnittelussa ergonomisuus, kestävyys ja visuaalisuus tulee saada yhdistettyä ja kalusteiden on oltava ammattikäyttöön suunniteltuja. Muutostöiden on tapahduttava nopeasti ja usein toiminnan on pyörittävä kitkattomasti myös sillä välin kun tiloja uusitaan. Epämiellyttäviin yllätyksiin, toimimattomuuteen tai viivästyksiin ei ole varaa.
Tekniikan ja suunnittelutyön kehittyminen ovat tulleet paljon vastaan tässä asiassa. Valinnanvaikeus eri vaihtoehtojen välillä helpottuu, kun eteen saa ammattisuunnittelijan tekemän 3D-kuvan. 3D-kuvien etuja on ennenkin käsitelty blogissamme ja julkaisemassamme Neliö-lehdessä. VMP-interiorin kaikki designerit käyttävät nykyään työssään 3D-visualisointia.
Tällä viikolla toimistolla on tehty lisää tilaa kaappeihin ja Veli-Matin piirongin pohjalta löytyi yrityksen alkuajoilta peräisin oleva piirustuskansio. Sympaattisesta lyijykynänjäljestä, siitä mitä lähti suunnittelijan kynästä konkreettisesti reilut kaksi vuosikymmentä sitten, on tultu melkoinen matka nykyisiin 3D-töihin.
Lue Neliö-lehteä
Neliö-lehti on VMP-interiorin oma kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti. Selaa lehdistä apteekkialan uutisia, ideoita ja toteutettuja kohteita kuvineen vuosien varrelta.
Viherseinäinnostus senkun vaan jatkuu meillä täällä VMP-interiorissa ja toimme kaksi uutta seinää Raumalle. Seiniin pääset nyt tutustumaan toimistollamme Uotilassa ja toisen viherseinän jätimme Vanhan Rauman liiketilaan osoitteeseen Kauppakatu 8, Finlaysonin Pop Up –myymälään. Viherseinän saat hankittua meiltä vaikka leasing-sopimuksella alle 200 euroa/kk ja sopimus sisältää jatkuvan NaturService etävalvonta- ja huoltosopimuksenkin! Saisiko siis olla pala luontoa sinunkin liiketilaasi, toimistoosi, myymälääsi tai vaikkapa kotiisi?
Ilmanpuhdistimena toimiva, ennenkuulumatonta suomalaista teknologiaa sisältävä keksintö on paitsi tutkimusten mukaan ylivoimainen puhdistusteholtaan, myös todella näyttävä sisustuselementti ja monikäyttöinen tilanjakaja. Viherseinien tekniikka on huippuunsa hiottua ja seinä on käyttäjälleen lähes vaivaton. Seinä mittaa jatkuvasti ilman lämpötilaa, kosteutta ja veden tarvetta ja lähettää dataa etävalvontaan ja huoltopalvelulle, joka ilmoittaa jos jotain huomautettavaa on. Huoltopalvelu tulee lisäksi paikanpäälle säännöllisesti tarkistamaan kasvien kunnon ja huolehtii siitä, että seinä on aina kauniin näköinen. Kastelutarve on kerran kahdessa tai kolmessa viikossa.
Vanhassa Raumassa oleva Naava Original vastaa 8000 tavallisen viherkasvin puhdistustehoa ja suunnittelutoimistossamme oleva Naava One vastaa 4000 kasvia. Tällaisiin ilmanpuhdistustehoihin on päästy jatkojalostamalla Nasalta peräisin olevaa tutkimustietoa. Juju on siinä, että ilma kierrätetään teknologian avulla juurakon läpi. Viherseinä ei sisällä multaa eikä mitään allergisoivia kasveja. Näytteilläolevissa seinissämme on käytetty kolmea eri kasvilajia. Ja jottei menisi nyt ihan raumalaisvoittoiseksi tämä tarina, niin totta kai meillä on viherseinä myös showroomissamme Helsingin Arabiassa ja olemme näitä tietysti myös myyneet apteekkiasiakkaillemme eri puolille Suomea.
Ota yhteyttä meihin, hae mukaasi esite tai tule tutustumaan! Kerromme mielellämme lisää!
Klikkaamalla tästä pääset NaturVentionin videoon, joka kertoo miten Naava-aktiiviviherseinä toimii.
Lisätietoa myös VMP-interiorin www-sivuilta klikkaamalla tästä.
VMP-interior, Hallitie 4, 26510 Rauma, asiakaspalvelu@vmp-interior.fi , puh. 02-824 1000.
Lue Neliö-lehteä
Neliö-lehti on VMP-interiorin oma kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti. Selaa lehdistä apteekkialan uutisia, ideoita ja toteutettuja kohteita kuvineen vuosien varrelta.
Miten voimme olla avuksi?
Ota yhteyttä. Me autamme!
Toimisto & asiakaspalvelu:
p. 02 824 1000
asiakaspalvelu@vmp-interior.fi
Kivistön apteekin uusi alku – yhteistyöllä kohti toimivampia tiloja
Kun apteekin tilat eivät enää vastaa kasvavan toiminnan tarpeisiin, uuden lii...
Lue lisää >
Sairaanhoitajapäivät 2026
Hei hoitoalan ammattilaiset! Tiedämme, että lääkkeiden jakelu ja säilytys o...
Lue lisää >
Myynninedistämistuotteet
Katse myyntiin!
Myynninedistämistuotteiden valikoimaan kuuluvat erilaiset valin...
Lue lisää >
Katse myyntiin!
Onko tuotteet ja tarjoukset selkeästi esillä? Kiinnitä asiakkaiden huomio tuo...
Lue lisää >
Uusi apteekki tyhjästä – Jomalan apteekin menestystarina Ahvenanmaalta
Jomalan apteekki avasi ovensa Ahvenanmaan itsehallintopäivänä 9. kesäku...
Lue lisää >
Ett nytt apotek från grunden – Jomala apoteks framgångssaga på Åland
Jomala apotek öppnade sina dörrarna på Ålands självstyrelsedagen den 9...
Lue lisää >
Apteekkari 2026
Olemme mukana Apteekkaripäivillä 7.-8.5. Helsingin Messukeskuksessa. Löydät ...
Lue lisää >
Proviisoripäivän jatkot
Proviisoripäivän viralliset jatkot järjestetään showroomillamme lauantaina ...
Lue lisää >
Avoimet ovet showroomilla
Tule tutustumaan tuotteisiimme ja keskustelemaan siitä, miten me voimme olla av...
Lue lisää >


























