Jomalan apteekki avasi ovensa Ahvenanmaan itsehallintopäivänä 9. kesäkuuta lähes vuosi sitten (2025) ja teki samalla historiaa Ahvenanmaalla ensimmäisenä uutena apteekkina 85 vuoteen. Apteekin avaus oli sekä odotettu että merkittävä tapahtuma. Aiemmin Ahvenanmaalla oli ollut kolme apteekkia ja yksi sivuapteekki.

Jomalan kunta sijaitsee aivan Maarianhaminan pohjoispuolella, ja apteekki sijaitsee Ahvenanmaan ainoassa kauppakeskuksessa Maxingessa, vain kivenheiton päässä kaupungista.

Apteekkarina toimii André Eriksson, joka aiemmin oli 16 vuotta proviisorina toisessa ahvenanmaalaisessa apteekissa. Tähän projektiin hän sai mukaansa kollegoita ja henkilökuntaa muista apteekeista sekä henkilöitä, joilla on aiempaa apteekkikokemusta. Jomalan apteekissa työskentelee noin 10 henkilöä, ja apteekki on avoinna päivittäin maanantaista sunnuntaihin. Apteekin arvioitu reseptimäärä on noin 60 000 reseptiä vuodessa (ilman annosjakelua).

Miltä tuntui rakentaa apteekki täysin alusta – ideasta valmiiksi, toimivaksi kokonaisuudeksi?

Me kysyimme ja apteekkari André Eriksson vastasi.

Miten yhteistyö kanssamme on sujunut?

”Otin varhaisessa vaiheessa yhteyttä VMP-interior:iin, jotta siitä tulisi yhteistyökumppanimme uuden apteekin rakentamisessa. Suunnittelija Marjut Hakalan kanssa vaihdoimme valtavan määrän sähköposteja intensiivisten suunnittelukuukausien aikana, mutta lopputulos oli myös erittäin hyvä.

Katsoin kaikki VMP-interiorin verkkosivuilla olevat kuvat muista apteekeista ja valitsin sieltä haluamiamme ratkaisuja ja yksityiskohtia. 

Tämän jälkeen vierailin yhdessä proviisori Ingeborgin ja puolisoni Titan kanssa VMP-interiorin showroomissa Arabianrannassa Helsingissä nähdäkseni paikan päällä erilaisia ratkaisuja, malleja, materiaaleja ja apteekin lisävarusteita. Marjut teki kaikki suunnitelmat, pohjapiirustuksen,hyllyjen sijoittelun, valaistussuunnitelman , kalusteet jne. 

Ennen lopullista päätöstä tein myös hintavertailun toisen toimijan kanssa varmistaakseni, että tämä oli paras vaihtoehto – ja sellaiseksi se osoittautui. Erityisen tärkeää oli se, että kaikki asiat voitiin hoitaa omalla kielelläni, ruotsiksi. Jos yhteydenpito olisi ollut vain suomeksi tai englanniksi, lopputulos ei luultavasti olisi ollut yhtä hyvä.

Prosessin aikana tukenani toimivat tulevat kollegani Ingeborg ja Christoffer.

Maanantaina 26. toukokuuta saapui täyteen lastattu rekka mukanaan kaikki apteekin kalusteet. Aluksi oli vaikea uskoa, että kaikki mahtuisivat tilaan. Mutta vain kolmessa päivässä VMP-interiorin asentajat Niko, Ville ja Mikko kokosivat kaikki kalusteet sujuvasti ja nopeasti ja muuttivat koko tilan apteekiksi.

Seuraavana maanantaina, 2. kesäkuuta, paikalla oli 10 työntekijää valmiina vastaanottamaan kaikki tuotteet sekä aloittamaan suuren työn: reseptilaatikoiden täyttämisen ja tuotteiden sijoittamisen hyllyihin. Tämä työ vei käytännössä kokonaisen viikon, mutta sen jälkeen noin 4200 erilaista tuotetta oli löytänyt paikkansa apteekissa.

Kuluneen vuoden aikana olen ollut useaan otteeseen yhteydessä Ulla Suotuseen, joka on auttanut sekä lisätilauksissa että muutamissa pienissä reklamaatioissa. Tässäkin kohtaa on tuntunut hyvältä, että valitsimme yrityksen, joka huolehtii asiakkaasta myös kaupan jälkeen.”

Miten ensimmäinen vuosi uudessa apteekissa on sujunut?

”Ensimmäinen vuotemme on ollut todella onnistunut, ja yllätyksiä on onneksi ollut vähän – ainakin negatiivisia sellaisia. Aika ennen avaamista, eli apteekin suunnittelu, varaston rakentaminen, henkilöstön rekrytointi ym., oli intensiivisin vaihe yhdessä avaamista edeltäneen viikon kanssa, jolloin kaikki tavarat vastaanotettiin ja sijoitettiin paikoilleen.

Sen jälkeen arki löytyi nopeasti, ja olemme saaneet paljon kiitosta sekä olemme itsekin ylpeitä luomastamme apteekista. Asiakaspalaute on ollut pelkästään positiivista. Lämmin, avara ja hyvin järjestetty ovat sanoja, joita olemme kuulleet asiakkailtamme useaan otteeseen.”

Ovatko asiakkaat löytäneet apteekin?

”Koska uuden apteekin perustamista oli selvitetty useaan otteeseen Fimean toimesta – ensimmäisen kerran jo vuonna 2014 – tuntui siltä, että asiakkaat olivat odottaneet tätä apteekkia pitkään. Tämä yhdistettynä markkinointiin ja medianäkyvyyteen johti siihen, että asiakkaita riitti heti alusta alkaen. Myös selkeät ja laajat aukioloajat sekä erittäin ammattitaitoinen henkilökunta ovat vaikuttaneet hyvään asiakaskuntaan.”

Miltä tulevaisuus näyttää?

”Tehtävämme on tarjota asiakkaillemme hyvää palvelua jokaisessa kohtaamisessa, viihtyä työssämme ja jatkaa kehittymistä. Haluamme olla asiakkaillemme luonnollinen, nopea, sujuva ja asiantunteva tuki lääkkeisiin ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.”

Haluatko lisätä jotain muuta?

”Jos joku tuleva apteekkari tai lukija haluaa vierailla luonamme esimerkiksi Ahvenanmaan lomamatkan yhteydessä, olette erittäin tervetulleita. Voitte myös ottaa yhteyttä, jos haluatte kysyä, millaista on perustaa uusi apteekki alusta alkaen. Kommunikoin parhaiten ruotsiksi, mutta meillä on myös osaavaa henkilökuntaa, joka voi vastata kysymyksiin suomeksi.”

Alkuvuodesta 2022 käynnistynyt projekti on saatu päätökseen, kun uusi Kommilan apteekki avasi ovensa 22. toukokuuta 2023. Apteekki muutti samassa kiinteistössä sijaitsevaan isompaan liiketilaan, kun vanha Siwan tila muutettiin apteekiksi kokonaisvaltaisen remontin myötä.

Suunnittelun lähtökohtina olivat toiminnallisuus, ergonomia, akustiikka sekä mahdollisimman hyvä intimiteettisuoja. Apteekkarin toiveina oli luoda apteekki, joka on vaalea, valoisa ja ennen kaikkea toimiva ratkaisu, jossa sekä asiakkaat että henkilökunta viihtyvät.

Kommilan apteekin suunnitteluprosessiin kuului olennaisena osana palvelumuotoiluilta, jossa apteekkari ja henkilökunta pääsivät osallistumaan aktiivisesti suunnittelutyöhön suunnittelijan kanssa. Alusta asti haluttiin varmistaa, että apteekki vastaa täysin henkilökunnan sekä asiakkaiden tarpeisiin ja luo miellyttävän asiakaskokemuksen. Apteekin palvelupolku ja lopullinen muoto ovat siis tulosta asiakaslähtöisestä suunnittelusta ja tiiviistä yhteistyöstä tilan käyttäjien kanssa.

Uusi apteekki tarjoaa nyt selkeän ja toimivan pohjaratkaisun, jossa sisään astuessa näkee koko apteekin yhdellä silmäyksellä ja selkeät opasteet tukevat asioinnin sujuvuutta. Apteekin tekniikka on huippumodernia: robotti, hybridikassa, vuoronumerolaite eri palvelupisteille, sähköiset hintalistat sekä monitoimitilan ylellinen sähkösäätöinen hoitotuoli.

Uuden apteekin suunnittelussa huomioitiin erityisesti henkilökunnan tarpeet, jossa heille rakennettiin toimivat ja ergonomiset työskentelytilat sekä viihtyisät sosiaalitilat. Apteekkari ja proviisori saivat omat hyvin akustoidut työhuoneet ja esimerkiksi annosjakelulle yksityiskohtaisesti suunniteltu erillinen suljettava tila läpiantoluukuilla takaa rauhallisen työskentelyn vähentäen samalla työvaiheita.

Yksi uuden apteekkitilan ehdottomista kohokohdista ovat uniikit suoratoimitustiskit, jotka on suunniteltu juuri tähän tilaan hyödyntäen muunneltavia PALA-moduuleita. Kommilaan toteutetut suoratoimitustiskit ovat täysin ainutlaatuisia muotokieleltään ja niiden toimintojen sijoittelut on tarkkaan suunniteltu henkilökunnan tarpeiden mukaan. Työergonomiaa parantavia sähkösäätöisiä työtasoja on hyödynnetty myös asiakaspalvelupisteissä.

Akustiikkaa parantavista rimapaneeleista ja akustiikkahuovalla verhoilluista PALA-moduuleista rakennetut suoratoimitustiskit ovat kuin omia huoneitaan, jonka ansiosta akustiikka on erinomainen ja intimiteettisuoja paras mahdollinen avoimessa tilassa. Rauhallisissa palvelupisteissä haluttiin säilyttää todella tärkeä näköyhteys valintaosastolle, sekä kassatiskeille sijoittelemalla niihin valoa antavat ikkunat. Käytännöllisyyden lisäksi suoratoimitustiskit tarjoavat mielenkiintoisen ja erilaisen tilaelementin apteekkiin.

”Laadukkaalla suunnittelulla saavutetaan tila, jossa toiminnallisuus on huipussaan, esteettisyydestä ja visuaalisesta houkuttelevuudesta tinkimättä.” – Suunnittelija Emmi Vappula

Erilaisten asiakkaiden tarpeisiin on vastattu suunnittelemalla erilaisia palvelupisteitä, joita apteekissa on yhteensä seitsemän. Esteettömän palvelupisteen lisäksi tarjolla on perheille suunnattu palvelupiste ja yksityisen palvelun voi varata halutessaan myös monitoimitilaan. Valintaosaston selkeät ja nostetut tuoteryhmät yhdistettynä eri palvelupisteisiin takaavat monipuolisen ja asiakaslähtöisen kokemuksen.

Materiaaleina apteekissa on käytetty vaaleita ja luonnonläheisiä materiaaleja. Vaalea saarni, valkoinen ja harmaan eri sävyt yhdistettynä mielenkiintoisiin tekstuureihin luovat rauhallisen ja kutsuvan tunnelman. Kassan taakse seinäruukkuihin sijoitetuilla viherkasveilla ja odotustilan kasvilaatikolla on tuotu elävyyttä ja vehreyttä tilaan. Asiakastuoleissa, seinäruukuissa ja opastekylteissä toistuva tummempi antrasiitin sävy toimii kontrastina. Vaalea apteekki on helposti muunneltavissa esimerkiksi vaihtamalla valintahyllyjen teippauksia.

Uusi apteekki on saanut asiakkailta erinomaista palautetta. Apteekkari on erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja hän kiittää yhteistyöstä VMP-interiorin kanssa. Yhdessä onnistuimme luomaan toimivan, valoisan ja ajattoman tilan, joka vastaa täysin asiakkaiden tarpeita ja luo miellyttävän ympäristön monipuolisten palveluiden tarjoamiseen.

Kommilan uusi ja upea apteekki on osoitus siitä, että huolellinen suunnittelu ja tiivis yhteistyö asiakkaan kanssa tuottavat erinomaisia tuloksia. Uusi apteekki tarjoaa toimivat ja nykyaikaiset tilat, joissa sekä asiakkaat että henkilökunta viihtyvät. Näin voidaan tarjota parasta mahdollista palvelua nykyisille sekä uusille Kommilan apteekin asiakkaille.

”Apteekki on ollut kovasti asiakkaiden mieleen ja henkilökunta on tyytyväinen uusiin ergonomisiin tiloihin. Apteekissa on nyt tilaa ja yksityisyyden tuntua. Asiointiympäristö on rauhallinen ja viihtyisä.”
– Apteekkari Anri Nyyssönen

Haminan Uusi apteekki sai uudet upeat tilat, kun pankin tilasta remontoitiin osa apteekin käyttöön ja toimintaan sopivaksi.

Korkeat ikkunat päästävät valon myymälään ja tekevät ilmeestä raikkaan. Sisustukseen on luonnollisesti tuotu tuulahdus mereltä, koska sen läheisyys kuuluu erottamattomasti Haminalaisten elämään. Uuden kalustuksen ja tilan myötä saatiin lisää myyntitilaa, useampi palvelupiste ja taustatoiminnot suunniteltiin tarkasti työskentelyn tarpeita vastaaviksi.

Apteekkari Teemu Pietarinen sijoitti apteekin Jätkäsaareen, alueelle jonne oli apteekkia odotettu jo pitkään. Lopulta kun hyvä paikka löytyi, edettiin toteutuksessa rivakasti – kuukaudessa suunnitelmista apteekin avajaisiin! Apteekin kalustuksessa käytettiin sekä kierrätettyjä, että uusia kalusteita ja niillä saatiinkin luotua erittäin toimiva kokonaisuus.
Projekti oli meille todella mieluisa ja kaikki, paikan valinnasta – toteutukseen meni nappiin!

Kurkkaa alta miltä loppuviilauksia vaille valmis apteekki näyttää!

Taas on tehty onnistunut tuunauskeikka kun Raumalla Paroalhon apteekki muuttui suunnittelijamme käsissä melkoisesti. Apteekin aikaisemman kalustuksen runkoihin ei juurikaan kajottu, mutta sitäkin enemmän muutosta saatiin aikaan pintoja uusimalla, tasoja ja etusarjoja vaihtamalla, maalaamalla seiniä, rakentamalla lisäosia ja järjestelemällä kalusteita uudenlaisesti.

Yksi huomattava muutos on värityksen vaihtuminen. Aikaisempi sininen tehosteväri poistettiin kokonaan ja se korvattiin raikkaalla valkoisella, pehmeällä harmaalla ja kokonaan uudella, lämpimän ja maanläheisen vihreällä sävyllä. Suoratoimitustiski koki muutoksen uusilla seinäkkeiden korotus- ja jatko-osilla, tasot vaihdettiin myös ja tuolit ovat uudet. Vaikka tila ei varsinaisesti asiointipisteessä kasvanut, uusituilla muodoilla saatiin asioinnille kuitenkin selvästi enempi väljyyttä ja intimiteettisuojaa. Rauhallinen odotusalue muodostettiin siirtämällä muutama hylly tilanjakajaksi ja lisäämällä hyllyjen taustoihin samaa akustoivaa huopaa, kuin mitä tiskien uusissa väliseinissä on käytetty.

Seinien ja pilareiden maalauksella, uusilla teippauksilla, opasteteksteillä ja otsakekylttien lisäämisellä saadaan asiointi entistä helpommaksi ja miellyttävämmäksi. Tulossa on vielä lisää otsakekylttien tekstejä, jotka tietysti noudattavat jatkossakin samaa linjaa ja ovat paikallisille hyvin ymmärrettävästi rauman giälel.

Pitkän hakuprosessin päätteeksi Espoo on viimein saamassa uuden apteekin, kun Mankkaan Oma apteekki avautuu ensi viikolla. Uusi perustettava apteekki sijaitsee asiakasvirtojen äärellä, vilkkaan K-Supermarketin yhteydessä Sinikalliolla.

Apteekin liiketila muodostettiin yhdistämällä kaksi aiempaa liikehuoneistoa ja remontoimalla niistä apteekkitoimintaan sopiva kokonaisuus. Liiketila ei ole kovin iso, mutta huolellisella suunnittelulla hyllymetrejä saatiin kuitenkin reilusti. Jokainen sentti on hyödynnetty. Apteekin sisälle saatiin myös soviteltua useampia toimintoja, lapsiasiakkaita on muistettu kivalla lastenpisteellä, asiakas voi valita myös hybridikassan itsepalveluvaihtoehdon ja lääkepalautuspiste on integroitu tyylikkäästi kassan taustakalustukseen.

Sisustuksesta mieleen tulee sana klassikko. Apteekin tyylikkäistä yksityiskohdista, valaisimista, hyllyistä, pintamateriaalista ym. katsoja löytää helposti kotimaista designia, erityisesti Alvar Aaltoa. Apteekin koko väritys mukailee samaa teemaa, kalusteissa on käytetty koivua ja Aallon kaakeleissaan käyttämää sinisen sävyä. Kokonaisuus on kaiken kaikkiaan hyvin viimeistelty ja tyyliin on panostettu. Viimeistellyt yksityiskohdat eivät rajoitu ainoastaan asiakastilaan, vaan sama klassikkotyyli näkyy myös taustatyötiloissa ja henkilökunnan sosiaalitiloissa aivan peilejä ja puupenkkejä myöden.

Näkymää kauppakäytävältä apteekkiin avattiin ikkunalla ja matalilla kalustevalinnoilla. Näin houkutellaan asiakkaita sisään uusista ovista.

Ylikiimingissä vauhti kiihtyy viikonloppua vasten. Asennus on parhaillaan käynnissä ja avajaisia vietetään maanantaina.

Apteekki muuttaa uusiin suurempiin toimitiloihin saman kadun varrella. Mukaan on vanhasta paikasta otettu kaikki. Aikaisempia hyväkuntoisia kalusteita hyödynnetään ja kierrätetään huolella, tuunataan hiukan, sijoitellaan uusiksi ja näin saadaan kalustuksen elinkaarelle hienosti jatkumoa. Uuden apteekin opasteisiin on kiinnitetty nyt huomiota, hyllyihin lisätään selkeät otsakekyltit ja opastetekstit. Aikaisemmasta suoratoimitustiskistä muokataan intimiteettisuojaltaan ja asiointirauhaltaan parempi nostamalla ja syventämällä seinäkkeitä, jotka ovat pinnoiltaan akustoivaa huopamateriaalia.

Koska uudet tilat ovat suuremmat, entistä kalustusta päästään täydentämään myös ihan uusillakin kalusteilla pelkän tuunaamisen lisäksi. Taustatyötilat kokevat kohennuksen entiseen verrattuna, nyt henkilökunnan tilat ovat suuremmat ja toimivammat, apteekkarilla on oma huone ja taustatyötilojen toimivuutta on parannettu mm. kollauspisteellä ja uusilla pöydillä. Myymäläosan kasvavaa neliömäärää käytetään hyödyksi lisäämällä näyttäviä ja houkuttelevia esillepanoratkaisuja. Uudet myyntipöydät mahdollistavat jatkossa mm. sesonkituotteiden myynninkehittämisen ja eri tuoteryhmien sijoittamisella uudella tavalla saadaan koko myymäläosa selkeämmäksi ja myyvemmäksi.   

Uuden apteekin ikkunateippaukset ja suuri katolle sijoitettu valomainos avittavat asiakkaiden löytämistä perille uuteen osoitteeseen, vähän matkan päähän entisestä sijainnista. Vanhan pankin tilalla onkin nyt apteekki.

Tällä viikolla on tehty Nurmeksen 2. Porokylän asennusta.
Tässä kohteessa naapurikiinteistöstä otettiin lisää tilaa, jotta saatiin apteekin myymäläpuolta suurennettua ja takatiloihin lisää toimivuutta vastaamaan henkilökunnan tarpeita.
Kalustuksessa on yhdistelty saumattomasti uusia ja olemassa olevia kalusteita. Myymäläpuolen visuaaliset elementit viimeistelevät kokonaisuuden uusien julkisivuteippauksien lisäksi.
Isotkin remontit, joissa useita tiloja yhdistetään sekä puretaan, voidaan toteuttaa sujuvasti pääasiassa apteekin aukiollessa, kun on kaikkien alojen ammattilaiset asialla.


Ensi maanantaina nähdään upea lopputulos, kun avajaisia vietetään 7.11.

Lapuan Lakeus Apteekissa vaihtui apteekkari ja niinpä samalla koko apteekki haluttiin päivittää uuteen ilmeeseen. Tilaa ja kalustusta ei kuitenkaan tarvinnut uusia kokonaan. Tuunaamalla aikaisempaa, saatiin varsin kattava muutos aikaan. Näkyvin muutos tapahtui värimaailmassa. Aikaisemman apteekin hallitseva keltainen väritys poistettiin kokonaan ja uudistuneen apteekin väreihin raikkaan valkoisen rinnalle valittiin nyt harmaa ja puunsävyt.

Taustatyötiloja uudelleenjärjestelemällä saatiin palveluvalinnan puolelle siirrettyä mukavasti lisätilaa. Lisätilan myötä hyllymetrejä saatiin lisättyä muutamalla uudellakin hyllyllä, mutta muutoin muutos toteutettiin järjestelemällä kalusteet uudelleen. Kassat ja valintahyllyt vaihtoivat paikkaa, näin palvelupolku muodostettiin uudelleen laajennustila huomioiden.

Suoratoimitustiskit näyttävät nyt myös ihan erilaisilta kuin mitä ne ennen olivat, mutta niitäkään ei uusittu kokonaan. Tuunausosilla, tässä jatko- ja korotuspaloilla niiden ilme ja käyttömukavuus paranivat huomattavasti. Suoratoimituksen seinäkkeitä nostettiin ja pidennettiin akustoivilla pintamateriaaleilla, harmaalla huovalla. Tämä parantaa jatkossa asiointirauhaa ja intimiteettisuojaa. Valaisimet uusittiin uuteen tyyliin sopiviksi.

Pienillä muutoksilla saatiin siis suuri muutos ja tilapäivitys aikaan!

Ohessa kuvia asennusajalta.

Pietarsaaren 2. apteekissa on parhaillaan asennus käynnissä. Muutama asennuskuva ohessa. Hyvältä alkaa jo näyttämään!

Ota yhteyttä

Miten voimme olla avuksi?

Ota yhteyttä. Me autamme!

Toimisto & asiakaspalvelu:
p. 02 824 1000
asiakaspalvelu@vmp-interior.fi