Tällä viikolla on asennettu ihan uutuuttaan hohtava Maskun apteekki. Apteekki muutti uusiin liiketiloihin K-supermarketin yhteyteen VT-8:n tuntumaan. Uuteen tilaan muuttamalla päästiin mukavasti suunnittelemaan mm. palvelupolku toivotunlaiseksi ja lisäksi saatiin suunnittelun varhaisessa vaiheessa vaikutettua jopa koko pohjaratkaisuun, ikkunoiden ja sisäänkäynnin sijaintiin.
Muuton myötä apteekin koko kasvoi huomattavasti entiseen verrattuna. Myymäläosan lisäksi myös kaikki muut toiminnallisuudet ja taustatyötilat ovat tarkoin harkittuja.
Värityksen suhteen päädyttiin hieman erilaiseen apteekin väriratkaisuun kuin tyypilliseen apteekinvihreään. Kaunis sininen väri toistuu nyt eri sävyissä kautta apteekin ja lisäksi puun väri tuo lämmintä ja kodikasta tunnelmaa. ”Maalaisapteekissa” haluttiinkin säilyttää kodikas, raikas ja lämmin tunnelma eikä haluttu mennä äärimmäisen moderniin tyyliin, vaikka kaikki onkin nyt uutta.
Avajaisia vietetään tänään, ohessa kuvia eiliseltä asennukselta, kun vielä on paikat viime silausta vaille valmiit.







Lue Neliö-lehteä
Neliö-lehti on VMP-interiorin oma kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti. Selaa lehdistä apteekkialan uutisia, ideoita ja toteutettuja kohteita kuvineen vuosien varrelta.
Kesällä vietettiin uuden Apteekki Primaveran avajaisia. Muutama kuva valmiista kohteesta. Kuvista paljastuu apteekin nimen alkulähde, jollei se jo muuten ole kuumilta kesäkaduilta tuttu.





Lue Neliö-lehteä
Neliö-lehti on VMP-interiorin oma kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti. Selaa lehdistä apteekkialan uutisia, ideoita ja toteutettuja kohteita kuvineen vuosien varrelta.
Raumalla aikaisemmin vanhainkotina toiminut yksikkö peruskorjataan ja muutetaan käyttötarkoitukseltaan ikääntyneiden hyvinvointikeskukseksi. Syksyllä avattavan hyvinvointikeskuksen remontti alkaa olla loppusuoralla. Tällä viikolla toimitimme ja asensimme paikalleen lääkekaappeja. Lisäksi toimitamme Kaunisjärvelle myös useita lääke- ja tarvikevaunuja.
Lääkekaapit ja lääkevaunut toimivat yhteen, eli irroitettavat korilaatikot ovat kätevästi siirrettävissä kaapista vaunuihin ja toisin päin. Kaapit on varusteltu mm. ulosvedettävillä pöytätasoilla. Piilo-ovet työntyvät avattaessa kaapin rungon sisään, näin säästyy kulkutilaa ja työskentelytilaa myös kaapin edustalta kapin ollessa auki.
Lue Neliö-lehteä
Neliö-lehti on VMP-interiorin oma kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti. Selaa lehdistä apteekkialan uutisia, ideoita ja toteutettuja kohteita kuvineen vuosien varrelta.
Sastamalan apteekki on muuttanut uuden, juuri valmistuneen Prisman yhteyteen. Nyt asiakkaiden on helppo poiketa samalla apteekissa, kun hoitavat päivittäistavaraostoksensa.
Liiketilat ovat siis aivan uudet ja apteekin ilme koki myös uudistuksen muuton myötä. Uudesta kosmetiikkaosastosta tehtiin entistä näyttävämpi uudistamalla kaikki korkeat kosmetiikkahyllyt. Apteekin aiemmasta ilmeestä vähennettiin vihreää väritystä ja uuteen värimaailmaan valikoitui lisäksi kuparin sävyt sekä musta. Kupari ja musta väri toistuvat nyt mm. uusissa tuoleissa ja valaisimissa. Aikaisempaakin kalustusta hyödynnettiin. Vanhan apteekin valintahyllyjä muokattiin ilmeeseen sopivaksi mm. vaihtamalla otsakekyltit ja näin ne saatiin vielä mukavasti sopimaan uuteenkin liikepaikkaan.
Selkeä uudistus tapahtui myös suoratoimitustiskeillä. Nyt korkeammat ja ääntä vaimentavat seinäkkeet tarjoavat entiseen verrattuna hyvin paljon paremman asiointirauhan ja intimiteettisuojan.
Uudesta apteekista löytyy jo vanhassakin paikassa toimivaksi koettu palvelu; kosmetologin vastaanotto palvelee apteekissa omassa hoitohuoneessaan.
Nyt käytössä on myös uusi hybridikassa, eli kassa, joka käden käänteessä voi toimia joko itsepalvelukassana tai ihan perinteisenä palvelukassana.





Lue Neliö-lehteä
Neliö-lehti on VMP-interiorin oma kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti. Selaa lehdistä apteekkialan uutisia, ideoita ja toteutettuja kohteita kuvineen vuosien varrelta.
Saukkolan apteekki on kuun vaihteessa uudistunut ihan kokonaan. Paitsi että kaikki kalusteet uusittiin kauttaaltaan, apteekki myös muutti lyhyen matkaa tien toiselta puolelta uusiin juuri valmistuneisiin Salen tiloihin. Samalla kertaa vapautuneita käyttökelpoisia Saukkolan vanhoja kalusteita saatiin kierrätettyä ja hyödynnettyä vielä Sammatinkin sivuapteekissa, joka myös vaihtoi liiketilaa entisisen pankin paikalle. Monta monessa, voisi tästä koko projektista todeta. Tärkeää tietysti on hyvä suunnittelu ja onnistunut projektinjohto, jotta kaikki toiminnat saadaan pelaamaan kahdessa kohteessa saumattomasti yhteen.
Saukkolassa saatiin apteekille mukavasti lisätilaa muuton myötä. Aivan uuteen liikehuoneistoon muuttamisella on tietysti etunsa, uudet lattia- ja seinäpinnat ja myös uusi hyvä valaistus. Koko apteekkitila on nyt apteekkarin toiveesta hyvin raikas, seesteinen ja selkeä kokonaisuus. Erityisesti taustatyötilat kokivat kovan harppauksen toimivampaan suuntaan. Paikallisuutta haluttiin tuoda esiin apteekin sisustuksessa. Ajatukseen sopivat erityisen hyvin printatut huopaiset akustiikkalevyt suoratoimitustiskeillä, joissa nyt komeilevat lähiseudulta otetut valokuvat maalaismaisemista.
Avajaispäivän vilskeestä ja ruuhkasta on paljon huhuja, juttuja ja todisteitakin. Jono ylsi ajoittain viereiselle huoltoasemalle saakka! Uusia myyntiennätyksiä on myös kuultu tehdyn, eikä ihme, sillä hyvin on apteekki uudessa paikassa vetänyt asiakkaita puoleensa.



Lue Neliö-lehteä
Neliö-lehti on VMP-interiorin oma kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti. Selaa lehdistä apteekkialan uutisia, ideoita ja toteutettuja kohteita kuvineen vuosien varrelta.
Satasairaalan tiloihin on juuri rakentunut apteekki entisen kahvion paikalle. Avajaisia vietetään tulevana maanantaina 9.5.
Jo asennusvaiheen kuvissa näkyy monta kivaa ja kätevää ratkaisua. Vaikka tila on suhteellisen pieni, kokonaisuus saatiin tarkalla suunnittelulla erittäin toimivaksi. Kompaktista lopputuloksesta ei tule puuttumaan mitään. Lähes kaikki kalusteet ovat uutta, mutta hiukan myös vanhaa saatiin hyödynnettyä tuunaamalla ja ”vuoraamalla” niitä uuteen tilaan sopiviksi.
Apteekin suoratoimitustiskeillä käytetään mm. PALA-moduuliseinäkkeitä, soveltaen niistä taas juuri tälle apteekille omanlaisensa ilme. Koska hyllytila haluttiin vajaan 100 neliön suuruisessa apteekin myymäläosassa maksimoida, on tähän käytetty pariakin kikkaa, joilla esillepanotilaa on saatu lisättyä. Keskivalintahyllyistä jätettiin alalaatikot kokonaan pois ja vapautunut tila alaosasta käytetäänkin esillepanoon kivoilla kaltevilla puulaariratkaisuilla. Lisäksi korkeisiin seinänvierushyllyihin, joissa tavaralaatikot ovat ihan vakiot, lisättiin laatikoiden päälle vielä yhdet hyllytasot. Näin esillepano pystytään kätevästi tekemään ihan laatikon tasolle saakka. Tänne Tiilimäen apteekkiin valikoituivat myös nyt ihan ensimmäiset kappaleet kevään uutuuskalusteistamme, M5-myyntipöydistä. M5-myyntipöydistä voidaan muodostaa erilaisia pöytäryhmiä, ne sopivat monin tavoin erilaisesti aseteltuina toistensa kanssa yhteen.
Kuvat ovat asennusvaiheesta, jolloin teippauksia ei vielä ole kiinnitetty. Apteekin yritysilmeen suunnitteli paikallinen graafisen alan toimija, jonka kanssa teimme yhteistyötä jotta sisutus ja yritysilme saatiin linjaan keskenään. Samoja värisävyjä sekä muotokieltä on siis hyödynnetty yhteneväisen kokonaisuuden luomiseksi. Tästäpä esimerkkinä vaikka tyylikkäät valaisimet, jotka muotokieleltään muistuttavat hieman käpyjä. Apteekin logoon on nimittäin valittu käpyaihe ympäröivän Porin mäntymetsän innoittamana.







Lue Neliö-lehteä
Neliö-lehti on VMP-interiorin oma kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti. Selaa lehdistä apteekkialan uutisia, ideoita ja toteutettuja kohteita kuvineen vuosien varrelta.
Pietarsaaressa on asennus parhaillaan käynnissä. Apteekki ei ole muuttanut, mutta on kyllä pian kokonaan muuttunut! Koko liiketila uudistettiin muokkaamalla asiakaspolku aivan uudeksi. Valintaosastoa saatiin suurennettua takatyötiloja tiivistämällä. Suoratoimituslinja tulee oleman uudessa paikassa, samoin kassapiste ja kosmetiikkaosasto vaihtavat paikkaa ja lääkelaatikostokin on käännetty toisinpäin. Vanhasta tilasta saadaan näin toimivampi ja avarampi. Ainoastaan ulko-ovien paikat taitavat pysyä entisissä sijainneissaan. Koko kalustus tulee olemaan uutta ja raikasta.
Apteekin visuaalinen ilme myös värityksen suhteen muuttuu ihan täysin. Valitussa väribaletissa on luonnonläheiset lämpimät sävyt. Erilaiset ruskean sävyt, hiekka, kaisla ja meren vihertävät sävyt valikoituivat käyttöön tietysti merenrantakaupungin ympäröivästä luonnosta. Värityksen halutaan olevan hyvin harmoninen, kirkkaat ja räikeät tehostevärit on jätetty kokonaan pois. Uutta ilmettä tuodaan esille mm. lukuisin teippauksin ja kuvin, asennusvaiheen valokuvissa nämä vielä odotuttavat itseään.
Liian moderniksi ilmettä ei ole haluttu kuitenkaan viedä. Vanhaa maailmaa tuotiin apteekkiin mm. kauniilla pinnatuoleilla.
Kovasti odotellaan miltä kohde näyttää valmiina. Ohessa kuvia suunnitteluvaiheesta ja asennuksesta.







Lue Neliö-lehteä
Neliö-lehti on VMP-interiorin oma kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti. Selaa lehdistä apteekkialan uutisia, ideoita ja toteutettuja kohteita kuvineen vuosien varrelta.
Uudenkaupungin 2. Uudessa apteekissa puhaltaa uudet tuulet, tietystikin raikkaat merituulet. Remontti on parhaillaan käynnissä ja tuleva merellinen ilme alkaa jo pikkuhiljaa hahmottumaan. Liiketilaan on valittu rantatunnelmaan sopivia sävyjä ja kivana yksityiskohtana sisustukseen liitetty pelastusrengas antaa pirteää oranssia tehosteväriä tilaan. Pelastusrengas on nyt myös apteekin uudessa logossa ja väri toistuu kautta linjan apteekissa, onhan myös Avainapteekin brändiväri sama. Apteekin koko ilme ja olemus päivittyy nyt kerralla, vaikka liiketila on sama tuttu ja ihan kaikkea ei ole tarvinnut edes kokoaan uusia, vaan vanhaakin on hyödynnetty tuunaamalla.
Pohjaratkaisu on suunniteltu uudeksi, mikä vaikuttaa positiivisesti tilankäyttöön, palvelupolkuun ja asiakaskokemuksen parantumiseen. Suoratoimituspisteiden seinäkkeet ja myyntikolmiot ovat uudet, asiointirauhaa ja intimiteettisuojaa on parannettu. Samoin suurin osa valintahyllyistä on uusia, vaikka niiden joukkoon saatiin kyllä myös aikaisempiakin hyllyjä uusiokäytettyä muuttamalla niitä uuteen ilmeeseen sopiviksi. Kassakalusteet ovat uudet ja nyt apteekkiin valittiin myös hybridikassa.
Aikaisempi värimaailma ja ilme on korvattu kokonaan maanläheisillä hiekanruskeilla sävyillä ja maanläheisillä materiaalivalinnoilla, mm. asiointipisteiden akustoivalla huovalla. Puupintaa on lisätty ja odotustilassa voi ihailla suurta rantamaisemaa. Uutta ovat myös asiakastuolit ja valaisimet, valaistusta parannettiin samalla huomattavasti. Valintaosaston toimintoja ja myynnillisyyttä tullaan vielä viimeistelemään useilla uusilla myyntikalusteilla ja -pöydillä. Myös taustatyötilat kokivat uudistuksia, nyt on reilusti säilytystilaa sielläkin.
Remontin ollessa nyt käynnissä, apteekki palvelee silti normaalisti. Remontti etenee pala palalta ja jo maanantaina apteekki avaa ovensa valmiina! Odotellaan jo innolla miltä näyttää, kun kaikki on kunnossa.





Lue Neliö-lehteä
Neliö-lehti on VMP-interiorin oma kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti. Selaa lehdistä apteekkialan uutisia, ideoita ja toteutettuja kohteita kuvineen vuosien varrelta.
Miten voimme olla avuksi?
Ota yhteyttä. Me autamme!
Toimisto & asiakaspalvelu:
p. 02 824 1000
asiakaspalvelu@vmp-interior.fi
Kivistön apteekin uusi alku – yhteistyöllä kohti toimivampia tiloja
Kun apteekin tilat eivät enää vastaa kasvavan toiminnan tarpeisiin, uuden lii...
Lue lisää >
Sairaanhoitajapäivät 2026
Hei hoitoalan ammattilaiset! Tiedämme, että lääkkeiden jakelu ja säilytys o...
Lue lisää >
Myynninedistämistuotteet
Katse myyntiin!
Myynninedistämistuotteiden valikoimaan kuuluvat erilaiset valin...
Lue lisää >
Katse myyntiin!
Onko tuotteet ja tarjoukset selkeästi esillä? Kiinnitä asiakkaiden huomio tuo...
Lue lisää >
Uusi apteekki tyhjästä – Jomalan apteekin menestystarina Ahvenanmaalta
Jomalan apteekki avasi ovensa Ahvenanmaan itsehallintopäivänä 9. kesäku...
Lue lisää >
Ett nytt apotek från grunden – Jomala apoteks framgångssaga på Åland
Jomala apotek öppnade sina dörrarna på Ålands självstyrelsedagen den 9...
Lue lisää >
Apteekkari 2026
Olemme mukana Apteekkaripäivillä 7.-8.5. Helsingin Messukeskuksessa. Löydät ...
Lue lisää >
Proviisoripäivän jatkot
Proviisoripäivän viralliset jatkot järjestetään showroomillamme lauantaina ...
Lue lisää >
Avoimet ovet showroomilla
Tule tutustumaan tuotteisiimme ja keskustelemaan siitä, miten me voimme olla av...
Lue lisää >


























