11.5.2016

Valloittavat viherseinät – puhdasta sisäilmaa kauniilla tavalla

Viimeisen kuukauden aikana sisäilmaa puhdistavat Naava-kasviseinät ovat näkyneet ja kuuluneet useammassakin mediassa. Näin suomalaisena on tietysti ollut hienoa nähdä, miten uudenlainen kotimainen teknologiaosaaminen nostaa päätään ja saa mediahuomiota osakseen – vieläpä aiheenkin ollessa tärkeä ja kaikkia koskettava.

NaturVentionilla on osattu yhdistää luonto ja teknologia tavalla, jota ei ennen ole koettu. Lopputulokseksi on saatu kaunis vehreä sisustuselementti, joka tehokkaasti ja vaivattomasti puhdistaa sisäilman kierrättämällä sen suodattimen lailla toimivan kasvijuurakon läpi. Vastaavaan ilmanpuhdistustehoon tavalliset ilmanpuhdistajat eivät yksinkertaisesti pysty. Liike-, toimisto- ja koulutiloissa sisäilman laatuun vaikuttavat ulkoa tulevien epäpuhtauksien lisäksi tilaan käytetyt rakennusmateriaalit lattialiimoista maaleihin ja taakkana sisäilman kunnolle ovat myös siivouksessa käytettävät pesuaineet. Naava-viherseinä tuo ratkaisun kaikkien ulottuville ja lisäksi kaunis viherseinä palkitulla muotoilullaan luo raikkautta tilan visuaaliseen ilmeeseen. Mikä sen paremmin sopisikaan suomalaisyrityksen toimitiloihin ja brändiin kuin pala puhdasta luontoa!

“Puhtaan ja terveellisen hengitysilman tulisi olla kaikkien ihmisoikeus.” (NaturVention)

Lupauksia, tutkimusta ja ensimmäinen Naava Day

Vanha kansa sen jo taisi happihyppely- ja tuuletusperinteillään tietää, miten luonnollisella keinolla, hengittämällä raikasta ilmaa, pystytään saavuttamaan ihmisten parempi tuottavuus. Moni sen ymmärtää ihan omaan arkikokemukseensa perustuen, kuinka puhdas – tai vastaavasti huono hengitysilma vaikuttaa yleiseen hyvinvointiin. Yleiseen hyvinvointiin panostamalla voidaan vaikuttaa opiskelu- ja työyhteisöjenkin sairauspoissaoloihin ja viihtyvyyteen.

Koska lupauksia viherseinän erinomaisuudesta on monia ja patentoitu teknologia uutta, kiinnostaa aihe tietysti myös tutkijoita. Viherseinistä on käynnissä lukuisia tutkimuksia ja tulokset ovat olleet hyvin positiivisia. Pienempi viherseinä vastaa puhdistusteholtaan neljää tuhatta ja kookkaampi seinä peräti kahdeksaa tuhatta viherkasvia. Opiskeluympäristöistä Hankenin kauppakorkeakoulu on ilmanlaadun suhteen edelläkävijä. Hankenilla on Naava-viherseinien avulla haluttu tarjota opiskelijoille paras mahdollinen opiskelutila. Huhtikuussa Hankenilla järjestettiin ensimmäinen Naava Day Mensan kanssa yhteistyönä. Mensa mittaa kognitiivista älykkyyttä ja suorituskykyä, joihin taas pystytään vaikuttamaan omilla valinnoilla ja aktiviteeteilla. Yle uutisoi aihetta artikkelilla ”Huono sisäilma tyhmentää –suomalaisyritys taistelee kasveilla ongelmaa vastaan” ja illan uutislähetyksessä 20.4.2016 käytiin kasviseinäaihetta läpi pitkä pätkä. Olisi kai pieni ihme jos yrityksiä ei kiinnostaisi tällaisten tutkimusten ja uutisointien jälkeen kiinnittää huomiota sisäilman laatuun, eikö?

Tuomme kesäkuussa Naava-viherseinän näytteille Vanhaan Raumaan osoitteeseen Kauppakatu 8. Toinen seinä löytyy suunnittelutoimistostamme Rauman Uotilasta ja kolmas Showroomistamme Helsingin Arabiasta. Seinän voit vuokrata tiloihisi vaivattoman huoltosopimuksen kanssa ja hintakin saattaa yllättää positiivisesti! Kysy lisää meiltä VMP-interiorista ja tule tutustumaan!

Kiinnostuitko? Katso uutisvideo ja lue aiheesta lisää:

Katso Yle Uutisten video 20.4.2016.

Juttu Ylen sivuilla. 

Juttu NaturVentionin omassa blogissa, myös Naava Daysta.

Facebook Twitter
Ota yhteyttä >

Miten voimme olla avuksi?

Ota yhteyttä. Me autamme!

Toimisto & asiakaspalvelu:
p. 02 824 1000
asiakaspalvelu@vmp-interior.fi